Ystäviä ja hyvinvointia. Luontoretkiä ja elonkorjuujuhlia. Puukäsitöitä ja digiohjausta. Keskusteluiltoja ja ylisukupolvisia kohtaamisia.

Rientolan Setlementti, Kansalaistalo Mansikkapaikka ja Sopimusvuori ry kartoittivat vuonna 2019 Lielahti–Lentävänniemen alueen asukkaiden ajatuksia kansalaistoiminnasta ja osallisuudesta, ja vastausten sisältö kertoi yksiselitteisesti yhteisöllisyyden kaipuusta. Peräti 78 prosenttia vastaajista oli kiinnostunut vapaaehtoistyöstä.

Yhdistykset eivät aikailleet saamansa palautteen kanssa vaan ryhtyivät suunnittelemaan yhteistä hanketta, joka sekä palvelisi asukkaita että auttaisi alueen järjestöjä kehittämään toimintaansa. Maaliskuun alussa 2020 käynnistyi sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama kolmivuotinen Tule! Tulevaisuus toi meidät yhteen -hanke, jonka tarkoituksena on luoda pysyviä vapaaehtoistyön muotoja ja saattaa ihmisiä yhteen löytämään toistensa voimavarat.

UUSI JA VANHA VÄESTÖ KOHTAAVAT

Länsi-Tampere elää parhaillaan suuren murroksen aikaa, sillä lähivuosina Lielahden, Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen alueelle nousee koti yhteensä 25  000 uudelle asukkaalle. Tampereen kaupunki arvioi väestöennusteessaan läntisen palvelualueen kasvavan vuoteen 2024 mennessä 43070 asukkaaseen ja vuoteen 2034 yhteensä 54343 asukkaaseen.

Tule! Tulevaisuus toi meidät yhteen -hankkeen avulla halutaan vahvistaa paikallista identiteettiä ja samalla helpottaa uuden ja vanhan väestön kohtaamista. On tärkeää, että tieto kulkee ja asukkaat jakavat kokemuksiaan. Tutustumisen myötä alueen yhdessä kehittäminen onnistuu paremmin, ja siihen Sopimusvuori ry, Rientolan Setlementti ja Kansalaistalo Mansikkapaikka tarjoavat tilojaan ja uudenlaisia kohtaamisareenoja.

Maailmalla nopeasti levinneen koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tartuntatautipandemia vaikuttaa ymmärrettävästi myös Tule!-hankkeen toimintamuotoihin, mutta se ei tarkoita, että löisimme hanskat tiskiin ja jättäisimme työt tekemättä. Päinvastoin! Nyt pitää ideoida entistä voimallisemmin, jotta löydämme keinot auttaa toisiamme näinä poikkeuksellisina aikoina.

KUTSU NAAPURI KYLÄÄN TAI LUONTOON

Aktiivisuuteen kannustamisen lisäksi hanke pyrkii luomaan uudenlaista yhteistyötä Lielahti–Lentävänniemen alueen järjestöjen ja kansalaistoimijoiden kesken. Kaiken tarkoituksena on lisätä asukkaiden hyvinvointia ja ehkäistä yksinäisyyttä. Erityisesti vahvistetaan niiden asukkaiden osallisuutta, jotka muuten jäisivät yhteiskunnan ulkopuolelle.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Rientolan Setlementti järjestää vaikkapa Kutsu naapuri kylään -kampanjan, jossa naapurin voi kutsua Rientolan tiloissa olevaan tapahtumaan, jos oma koti tuntuu liian sotkuiselta tai jos itsellä ei ole mitään tarjottavaa.

Lähes kolmannes kansalaistoimintaa ja osallisuutta koskeneeseen kyselyyn vastanneista kertoi olevansa kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä ympäristön, pienviljelyn ja luontoaiheisten retkien parissa, ja niinpä Rientola ja Sopimusvuori käynnistävät alueella niin sanottua green care -toimintaa eli järjestävät yhdessä palstaviljelyyn liittyviä tapaamisia ja tietoiskuja. Asukkaat voivat osallistua Hiedanrannassa sijaitsevan Syötävän puiston hoitamiseen, ja syksyllä pidetään yhteiset sadonkorjuujuhlat. Lisäksi luvassa on yhteisiä luontoretkiä ja ympäristötalkoita.

TERVETULOA VARAMUMMOT JA DIGIOHJAAJAT!

Lentävänniemessä toimiva Kansalaistalo Mansikkapaikka on niin sanottu elämävaihetalo, joka palvelee sekä kotona lasten kanssa olevia vanhempia lapsineen että alueen ikäihmisiä. Se voi hankkeen kautta tarjota ylisukupolvisen yhteyden eli luoda kohtaamispaikan varamummoille ja varavaareille sekä alueella asuville isovanhenmattomille lapsiperheille.

Mansikkapaikka koordinoi myös ystävätoimintaa Lielahti–Lentävänniemen alueelle muuttaville perheille, maahanmuuttajaperheille ja muille perheille, jotka kokevat tarvitsevansa ystäväperhettä.

Jo aiemmin on tullut ilmi, että alueen ikäihmiset kaipaavat digiohjausta, ja niinpä Mansikkapaikka kouluttaa hankkeen myötä aktiivisista osallistujista digiohjauksen ohjaajia, joista myöhemmin tulee paikallisia vapaaehtoisia digiohjaajia kaikille ikäryhmille. Olennaista kaikessa Tule! Tulevaisuus toi meidät yhteen -hankkeen toiminnassa on, että asukkaat saavat itse vaikuttaa kohtaamisten ja tekemisen muotoihin ja tapoihin.

MITEN SINÄ VAHVISTAISIT YHTEISÖLLISYYTTÄ?

Kaikki hankkeen toimijatahot – Sopimusvuori, Rientolan Setlementti ja Kansalaistalo Mansikkapaikka – ovat sitoutuneet kouluttamaan alueen vapaaehtoistyöntekijöitä. Esimerkiksi Hiedanrannassa sijaitsevan Sopimusvuori ry:n Kartanokahvila Mielihyvin toimintaa halutaan kehittää vapaaehtoistoiminnan avulla. Millaista mielenterveyttä tukevaa sisältöä, tapahtumia ja teemoja sinä suunnittelisit kahvilaan?

Kun Lielahden, Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen alueen asukkailta kysyttiin kansalaistoiminnan ja yhteisöllisyyden vahvistamisen keinoista, 91 prosenttia vastaajista koko osallisuuden lisääntyvän alueen ihmisiä kohtaamalla. Rientolan tarjoama matalan kynnyksen harrastustoiminta onkin yksi tärkeä väylä Länsi-Tampereen ihmisten kohdata toisensa. Myös ylisukupolviset rajat ylittyvät helposti yhteisten harrastusten, kuten musiikin, kirjansidonnan tai puukäsitöiden parissa.

Tule! Tulevaisuus toi meidät yhteen -hanke pyrkii myös tiivistämään alueen järjestöjen keskinäistä yhteistyötä. Verkostoitumisen ja koordinoitumisen myötä ne pystyvät paremmin fokusoimaan omaa toimintaansa vahvuuksiensa mukaan ja näin välttymään tilanteelta, jossa kaikki tekevät vähän kaikkea. Alueellisen kansalaistoiminnan verkoston avulla kaupungin koordinoima alueverkosto täydentyy ja muodostaa toisiaan tukevan kokonaisuuden.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä projektityöntekijä Eija Mäkiseen p. 041 318 4556 ja s-posti noora.tokee@rientola.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *