Rientolan Setlementti järjestää monenlaisia tapahtumia, kuten konsertteja, luentoja, iltamia, myyjäisiä, pihatapahtumia, näyttelyitä, lauluiltoja ja seminaareja. Tule viihtymään kanssamme ja ota mukaan ystäväsi! Vuokraamme tilojamme, kuten Pirttiä, kammaria, Puutyötilaa ja liikuntatilaa myös yksityiseen käyttöön. Ota rohkeasti yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää. Ks. yhteystiedot täältä.


Rientolan Kulttuurikevät

 

MAALISKUU 2024

KAIKILLE AVOIMET KANSAMUSIIKKIJAMIT 1

Perjantaina 15.3. klo 17.30

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa soittamaan ja kuuntelemaan kansanmusiikkia matalalla kynnyksellä! Rientolassa järjestetään keväällä 2024 kahdet kaikille avoimet yhteisölliset kansanmusiikkijamit, jossa kansanmusiikin soitosta kiinnostuneet kokoontuvat Rientolaan soittamaan perjantai-iltana. Ensimmäisellä kerralla aiheena ovat Pirkanmaalaiset sävelmät. Sävelmäkooste pdf-tiedostona löytyy Google Drivestä linkistä ”Kansanmusiikkia Pirkanmaalta”.

Akustisilla soittimilla soitetaan yhdessä nuoteista sekä toiveiden mukaan myös korvakuulolta. Paikan päällä jaetaan myös em. nuotteja. Tuo oma soitin ja nuottiteline mukanasi. Mukana soittaa jamittelijoita mm. Ahjolan Pelimanneista ja Rahvaanmusiikin kerhon jameista. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kuuntelemaan voivat tulla kaikki kansanmusiikista kiinnostuneet. Kahvitarjoilu.

Voit tuoda seuraaviin kokoontumisiin mukaan myös omia toivekappaleitasi tai toivoa teemaa.

 

RIENTOLAN DIGIKAHVILA 1: TEEMANA TIETOTURVA, LUENTO JA KESKUSTELUTILAISUUS, DIGITALKKARI RIKU NIEMINEN

Tiistaina 19.3.2024 klo 13.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa Rientolan uuteen digikahvilaan! Kansalaistalo Mansikkapaikan digitalkkari Riku Nieminen päivystää Rientolassa kerran kuussa kevät- ja syyskaudella. Kevään ensimmäisellä kahvilakerralla teemana on tietoturva. Yhdessä keskustellaan tietoturvauhkiin varautumisesta ja jaetaan ohjeita ja kokemuksia. Kahvilassa saat arkiapua puhelinten, tietokoneiden ja muiden älylaitteiden ja kodinkoneiden käyttöön. Riku neuvoo ja auttaa myös Internetin, tietokoneohjelmien ja somen käytössä sekä pankki- ja viranomaisasioiden hoidossa.

Kansalaistalo Mansikkapaikan Digitalkkari-hanke tarjoaa Rientolan Pirtissä maksutonta digineuvontaa koko vuoden 2024 ajan tiistaisin ja keskiviikkoisin. Keväällä Rientolassa kokoonnutaan vielä ke 17.4. ja ti 14.5.2024 ja syksyllä elokuusta joulukuuhun. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

Riku päivystää arkisin ilman ajanvarausta Kansalaistalo Mansikkapaikassa (Pikkusaarenkuja 2) ma-pe klo 10–14 ja Lielahti-keskuksessa joka kuun viimeisenä keskiviikkona klo 10-12. Kansalaistalo Mansikkapaikan digikahvila on torstaisin klo 12.30-14.30.

 

JOEL LEHTONEN – HUUTOLAISPOJASTA MENESTYSKIRJAILIJAKSI, LUENTO JAANA MUHONEN FM

Torstaina 21.3.2024 klo 13.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa kulttuuriluennolle Rientolaan kuulemaan suomalaisen kirjailija Joel Lehtosen (1881-1934) elämästä ja tuotannosta. Joel Lehtosen elämäntarina on yksi kirjallisuushistoriamme jännittävimpiä. FM Jaana Muhosen esitelmä valottaa Lehtosen elämää ja tuotantoa, joka käsittää Putkinotko-suurteoksen lisäksi lukuisia romaaneja, novelleja, runoja, matkakirjoja ja suomennoksia. Tänä vuonna on kulunut 90 vuotta Joel Lehtosen kuolemasta. Savonlinnalaislähtöinen Jaana Muhonen on perehtynyt Lehtosen uraan ja kulkenut kirjailijan jalanjäljillä sekä kotimaassa että ulkomailla. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

HUHTIKUU 2024

YSTÄVYYDEN PIRTTI HUHTIKUUSSA

Maanantaina 8.4.2024 klo 17.30-20.00

Tiistaina 23.4.2024 klo 16.30-19.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Ystävyyden Pirtti on täällä taas! Kaikenikäisille lapsille, aikuisille ja perheille suunnattu kohtaamispaikka aukeaa jälleen huhti-toukokuussa. Joka kerralla on mukavaa tekemistä, kivaa seuraa ja tietysti herkkuja. Tule mukaan vaikuttamaan sisältöihin. Illat ovat aina täysin maksuttomia. Toimintaa tukee Setlementtiliitto. Tervetuloa!

 

RIENTOLAN DIGIKAHVILA 2, DIGITALKKARI RIKU NIEMINEN

Keskiviikkona 17.4.2024 klo 13.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa Rientolan digikahvilaan! Kansalaistalo Mansikkapaikan digitalkkari Riku Nieminen päivystää Rientolassa kerran kuussa kevät- ja syyskaudella. Kevään toisella kahvilakerralla keskustellaan osallistujien toivomista aiheista. Kahvilassa saat arkiapua puhelinten, tietokoneiden ja muiden älylaitteiden ja kodinkoneiden käyttöön. Riku neuvoo myös Internetin, tietokoneohjelmien ja somen käytössä, pankki- ja viranomaisasioiden hoidossa sekä tietoturva-asioissa.

Kansalaistalo Mansikkapaikan Digitalkkari-hanke tarjoaa Rientolan Pirtissä maksutonta digineuvontaa koko vuoden 2024 ajan tiistaisin ja keskiviikkoisin. Keväällä Rientolassa kokoonnutaan vielä ti 14.5.2024 ja syksyllä elokuusta joulukuuhun. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

Riku päivystää arkisin ilman ajanvarausta Kansalaistalo Mansikkapaikassa (Pikkusaarenkuja 2) ma-pe klo 10–14 ja Lielahti-keskuksessa joka kuun viimeisenä keskiviikkona klo 10-12. Kansalaistalo Mansikkapaikan digikahvila on torstaisin klo 12.30-14.30.

 

LÄNSI-TAMPEREEN SOTE-PALVELUT,  LUENTO- JA KESKUSTELUTILAISUUS, LÄHITORIN, KOTIHOIDON JA TERVEYSASEMAN EDUSTAJAT

Torstaina 25.4. klo 13.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19, vapaa pääsy

Tervetuloa luennolle ja keskustelutilaisuuteen, jonka aiheena ovat Tampereen läntisten alueiden, erityisesti Lielahti-Lentävänniemen sote-palvelut. Tule kuulemaan ja kysymään ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilasta ja tulevaisuudesta. Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluja esittelee ja yleisön kysymyksiin vastaavat lähitorin, kotihoidon ja terveysaseman edustajat. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

KAIKILLE AVOIMET KANSAMUSIIKKIJAMIT 2

Perjantaina 26.4. klo 17.30

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa soittamaan ja kuuntelemaan kansanmusiikkia matalalla kynnyksellä! Rientolassa järjestetään keväällä 2024 kahdet kaikille avoimet yhteisölliset kansanmusiikkijamit, jossa kansanmusiikin soitosta kiinnostuneet kokoontuvat Rientolaan soittamaan perjantai-iltana. Akustisilla soittimilla soitetaan yhdessä nuoteista sekä toiveiden mukaan myös korvakuulolta. Voit tuoda kokoontumisiin mukaan myös omia toivekappaleitasi. Tuo oma soitin mukanasi. Mukana soittaa jamittelijoita mm. Ahjolan Pelimanneista ja Rahvaanmusiikin kerhon jameista. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kuuntelemaan voivat tulla kaikki kansanmusiikista kiinnostuneet. Kahvitarjoilu.

 

TOUKOKUU 2024

RIENTOLAN DIGIKAHVILA 3, DIGITALKKARI RIKU NIEMINEN

Tiistaina 14.5.2024 klo 13.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa Rientolan digikahvilaan! Kansalaistalo Mansikkapaikan digitalkkari Riku Nieminen päivystää Rientolassa kerran kuussa kevät- ja syyskaudella. Kevään kolmannella kahvilakerralla keskustellaan osallistujien toivomista aiheista. Kahvilassa saat arkiapua puhelinten, tietokoneiden ja muiden älylaitteiden ja kodinkoneiden käyttöön. Riku neuvoo myös Internetin, tietokoneohjelmien ja somen käytössä, pankki- ja viranomaisasioiden hoidossa sekä tietoturva-asioissa.

Kansalaistalo Mansikkapaikan Digitalkkari-hanke tarjoaa Rientolan Pirtissä maksutonta digineuvontaa koko vuoden 2024 ajan tiistaisin ja keskiviikkoisin. Syksyllä Rientolassa kokoonnutaan elokuusta joulukuuhun. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

Riku päivystää arkisin ilman ajanvarausta Kansalaistalo Mansikkapaikassa (Pikkusaarenkuja 2) ma-pe klo 10–14 ja Lielahti-keskuksessa joka kuun viimeisenä keskiviikkona klo 10-12. Kansalaistalo Mansikkapaikan digikahvila on torstaisin klo 12.30-14.30.

 

YSTÄVYYDEN PIRTTI TOUKOKUUSSA

Tiistaina 14.5.2024 klo 16.30-19.00

Tiistaina 28.5.2024 klo 16.30-19.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Ystävyyden Pirtti on täällä taas! Kaikenikäisille lapsille, aikuisille ja perheille suunnattu kohtaamispaikka jatkuu toukokuussa. Joka kerralla on mukavaa tekemistä, kivaa seuraa ja tietysti herkkuja. Tule mukaan vaikuttamaan sisältöihin. Illat ovat aina täysin maksuttomia. Toimintaa tukee Setlementtiliitto. Tervetuloa! Toiminta jatkuu syksyllä, seuraa ilmoittelua.

 

SÄTEILEVÄ KEVÄTRETKI OLKILUODON YDINVOIMALAAN

Keskiviikkona 29.5.2024 klo 7.30-18.00

Lähtö klo 7.30 Vanhalta kirkolta, Tampereen keskustori ja klo 8.00 Rientola-keskuksen Makutuotteen puoleinen parkkipaikka, Matilda Niemen katu 22

Paluu Tampereelle klo 18.00-19.00

Lähde mukaan Juhani Viidan luotsaamalle keväiselle linja-autoretkelle Olkiluodon ydinvoimalaan toukokuussa 29.5.2024. Keväinen bussiretki vie kiehtoviin kohteisiin ja mahtaviin maisemiin maamme länsirannikolle. Päivän vietämme Eurajoella, jonne saavuttuamme nautimme Vuojoen kartanon juhlavassa ravintolassa buffet-lounaan ja ihastelemme historiallisen kartanon upeata miljöötä. Tämän jälkeen ajamme Olkiluotoon, jonka vierailukeskuksessa Teollisuuden Voima Oyj tarjoaa meille tervetuliaiskahvit. Olkiluodossa teemme paikallisoppaan johdolla aluekierroksen ja vierailemme voimalaitosjäteluolassa. Ennen kotimatkaa tutustumme Sähköä uraanista -tiedenäyttelyyn.

Matkan hinta on 60 €, senioriliikkeen ja Rientolan Setlementin jäsenille 50 € (maksu mielellään käteisellä linja-autossa). Ilmoittautumiset 10.5.2024 mennessä toimisto@rientola.fi  tai p. 041 314 9721. Kerro ilmoittautuessasi nimesi, sähköpostiosoitteesi, puhelinnumerosi ja lähtöpaikkasi. Kerrothan myös jäsenyydestäsi. Voit myös liittyä Rientolan Setlementin jäseneksi (jäsenmaksu 20 €/ vuosi).

Ydinvoimalaretkelle osallistuvilta pyydetään ilmoittautumisen lisäksi henkilötietoja, jotka välitetään tietosuojatusti Teollisuuden Voima Oy:lle vierailua varten.


MENNEET TAPAHTUMAT

HELMIKUU 2024

RIENTOLAN HELMIKUINEN MUSEORETKI VAPRIIKKIIN

Perjantaina 23.2.2024 klo 10.45, yleisöopastus klo 11.00

Museokeskus Vapriikki, Alaverstaanraitti 5

Tervetuloa Rientolan kulttuurikevään helmikuiselle museoretkelle Vapriikkiin. Vapriikissa kokoonnutaan klo 10.45 ja yleisöopastus Olipa kerran, tarina satujen synnystä -näyttelyyn alkaa klo 11.00. Vierailu tehdään senioriperjantaina 23.2.2024. Lounaalle voi osallistua omakustanteisesti museoravintola Valssissa klo 12.00 lähtien (lounas tarjolla klo 14.00 saakka, 11,90 €/ hlö). Tämän jälkeen on aikaa tutustua Vapriikissa Finlayson 200, Manserock, Vuoden luontokuvat ja Hyvä ihminen -näyttelyihin sekä postimuseoon, luonnontieteelliseen museoon, pelimuseoon, Suomen postimuseoon ja jääkiekkomuseoon oman kiinnostuksen mukaan. Lisätietoa näyttelyistä Vapriikin sivuilta.

Maksuton sisäänpääsy retkelle osallistuville. Ilmoittautumiset 9.2.2024 mennessä toimisto@rientola.fi  tai p. 041 314 9721. Kerro ilmoittautuessasi nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoitteesi. Kerro myös, onko sinulla museokortti. (Vapriikin normaalit hinnat heille, jotka eivät ilmoittaudu retkelle: senioriperjantain pääsymaksu on 2 €/ eläkeläinen, 15 €/ aikuinen, 7 €/ lapset ja opiskelijat, 34 €/ perhelippu.)

 

TEKOÄLYÄ SELKOKIELELLÄ, AIHEESEEN JOHDATTELEE REINO REHN

Torstaina 1.2.2024 klo 13.00

Rientolan Pirtti, Federleynkatu 19

Mitä on tekoäly? Miten tekoäly vaikuttaa arkeemme? Kuinka voimme hyödyntää tekoälyä päivittäisessä elämässämme? Tervetuloa oppimaan ja keskustelemaan tekoälyn perusteista yksinkertaisella ja ymmärrettävällä tavalla. Aiheeseen johdattelee Reino Rehn, Rientolan mikrotietokonekerhon pitkäaikainen aktiivi. Tervetuloa innostavaan ja opettavaiseen tilaisuuteen! Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu.

(Esitteen teksti on tehty tekoälyn avulla alle minuutissa, kuvat ovat tekoälyn tekemiä: Midjourney AI).

 

JOULUKUU 2023

JOULURAUHAN TOIVOTUS

Su 24.12. klo 11.00

Rientola-keskuksen tornipiha, Federleynkatu 19

Tule laskeutumaan joulun ajan rauhaisaan tunnelmaan jouluaattona sunnuntaina 24.12. klo 11 Rientola-keskuksen tornipihalle (Federleynkatu 19). Joulurauhaa toivottavat Rientolan Soittokunnan puhallinyhtye ja Rientolan hallituksen jäsen Martti Lammi Harjun seurakunnasta. Tervetuloa!

 

 

RIENTOLAN JOULUTORI

La 9.12. klo 11.00-15.00

Rientola-keskuksen tornipiha, Federleynkatu 19

Perinteikäs joulutoritapahtuma järjestetään lauantaina 9.12.2022 klo 11–15 Rientolassa.
Tule kokemaan joulun tunnelma perinteiseen pihapiiriin! Rientolan Pirtin ja Sopimusvuoren Pirtin myyntipöydissä on kattava kokonaisuus paikallisia käsitöitä, joulutarvikkeita sekä herkkuja. Rientolan savipajalla toimii koko perheen Harjun Seurakunnan työpaja lapsille, jossa voi tehdä joulukoristeita ja joulukortteja ja kirjoittaa kirjeen joulupukille. Koristeita ja kirjeitä voi viedä osaksi ihastuttavaa Joulumaa-näyttelyä Kellarigalleriaan.
Joulupukki vierailee tapahtumassa (n. klo 12–15 välillä). Liikuntatila Lantalassa on klo 11-12 lapsille ja nuorille suunnattu sirkustyöpaja. Sen jälkeen liikuntatilassa alkavat ihanat jouluiset sukkatanssit klo 12-14, jotka avaa Rientolan perinteikäs Soittokunta. Tanssit jatkuvat levytansseina. Myös Rientolan oma Matilda-kuoro esiintyy tapahtumapäivänä Rientolan ja Sopimusvuoren Pirteissä laulattaen yleisöä.

Rientolan Pirtin kammarissa toimii joulupuurokahvila. Pihapiirin putiikit ja kahvila Makutuote ovat auki koko tapahtuman ajan.
Rientolan Joulutorin pääjärjestäjänä toimii Rientolan Setlementti ry:n tapahtumatoimikunta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa: TULE-hanke, Sopimusvuori ry, kahvila Makutuote, Putiikki Matilda, Sisustus Severiina ja Harjun seurakunta sekä Yhteisötaidekoulu Hehkumahku.

JOULULAULAJAISET-YHTEISLAULUTILAISUUS

Ti 12.12. klo 18.00

Rientolan Setlementin Pirtti, Federleynkatu 19

Tule kanssamme laulamaan rakastettuja joululauluja Rientolan Pirttiin tiistaina 12.12.2023 klo 18.00. Tunnelmallista yhteislaulua ovat johtamassa ja säestämässä Rientolan Sanna Natunen ja kansanmuusikot. Voit tulla myös mukaan soittamaan (laita sähköpostia sanna.natunen@rientola.fi).

Tervetuloa! Rientolan Pirtin osoite on vanha tuttu Federleynkatu 19, 33400 Tampere.

 

MARRASKUU 2023

 

ETELÄKOREALAINEN ILTA: PERINTEISTEN HANBOK-ASUJEN SOVITUSTA JA KOREALAISIA MAKUMAAILMOJA

To 23.11. klo 18.00

Rientolan Setlementin Pirtti, Federleynkatu 19

Rientolassa avautuu ainutlaatuinen tilaisuus tutustua eteläkorealaiseen kulttuuriin! Marraskuun eteläkorealaisessa illassa päästään tutustumaan perinteisiin hanbok-asuihin ja korealaisiin makumaailmoihin. Upeat hanbok-asut ovat juhlavia ja värikkäitä korealaisia juhla-asuja ja kansallispukuja. Naisille suunnattuja hanbok-asuja pääsee sovittamaan illan aikana. 20 ensimmäiselle osallistujalle jaetaan korealaisen ruoan 3-4 hengen paketti, jolla voi tehdä helposti korealaisen aterian kotona. Tilaisuuden mahdollistavat Rientolan Setlementin kanssa ACCAC yhteistyössä King Sejong Instituutti Tampereen sekä Korean Food Promotion Instituten kanssa, jotka toimivat Korean hallituksen tuella.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

ENERGIAILTA: UUSIUTUVAT ENERGIAMUODOT JA SÄHKÖN HINTA, PUHUJANA SEPPO VALKEALAHTI

Rientolan Setlementin Pirtti, Federleynkatu 19

to 16.11. klo 18.00

Rientolan energiaillassa kuullaan ja keskustellaan ajankohtaisista energia-asioista. Aiheena ovat tuulisähkön, aurinkosähkön ja muiden energiaratkaisujen tulevaisuus sekä sähkön hinta ja sen muodostuminen. Aiheesta luennoi emeritusprofessori Seppo Valkealahti, joka on tehnyt pitkän uran uusiutuvien sähköenergiateknologioiden parissa ja luennoinut niiden tulevaisuuden näkymistä.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

KAIKILLE AVOIMET KANSANMUSIIKKIJAMIT 2

Pe 3.11. klo 17.00

Rientolan Setlementin Pirtti, Federleynkatu 19

Tervetuloa soittamaan kansanmusiikkia matalalla kynnyksellä! Rientolan kansanmusiikkijameja vetää pe 3.11.2023 klo 17.00 alkaen keskisuomalainen mestaripelimanni Katja Lampinen. Jameissa soitetaan keskisuomalaisia jamikappaleita. Tervetuloa mukaan soittamaan!

Rientolassa järjestetään kahdet kaikille avoimet yhteisölliset kansanmusiikkijamit, jossa kansanmusiikin soitosta kiinnostuneet kokoontuvat Rientolaan soittamaan. Akustisilla soittimilla soitetaan yhdessä nuoteista sekä toiveiden mukaan myös korvakuulolta. Voit tuoda kokoontumisiin mukaan myös omia toivekappaleitasi. Tuo oma soitin mukanasi, Rientolassa on kaksi polkuharmonia. Mukana soittaa jamittelijoita mm. Ahjolan Pelimanneista ja Rahvaanmusiikin kerhon jameista.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

LOKAKUU 2023

KIRJAILIJAVIERAILU: ANNELI KANTO

To 5.10. klo 13.00

Rientolan Setlementin Pirtti, Federleynkatu 19

Anneli Kanto on tamperelainen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu aikuisten romaaneja, lastenkirjoja, näytelmiä ja televisiokäsikirjoituksia. Rientolan kirjailijavierailussa palkittu kirjailija kertoo tuotannostaan ja taiteellisesta prosessistaan Rientolan hallituksen puheenjohtajan Pasi Mäkisen haastattelemana. Anneli Kanton viimeisin teos Rottien pyhimys sijoittuu Hattulan vanhaan kirkkoon, jonne Rientolan kulttuurikevään 2023 viimeisin retki suuntautui.

Lisätietoa www.annelikanto.fi

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

 

 

 

 

 

 

 

 

SYYSKUU 2023

ILES-HAGFORS-RAUHALA: TANSSILAULUJA-KONSERTTI

Su 17.9. klo 16.00

Rientolan Setlementin Pirtti, Federleynkatu 19

Iles-Hagfors-Rauhala trion Tanssilauluja-konsertti tarjoaa vahvaan rytmiikkaan ja soljuvan melodiseen äänenkäyttöön nojaavaa uutta kansanmusiikkia. Musiikki rakentuu vähäsanaisen laulun ympärille ja pohjautuu perinteiseen tapaan säestää tansseja laululla. Kahden laulajan ja kontrabasson intiimi akustinen sointi sopii Rientolan Pirttiin ja kutsuu lempeästi tanssimaan valssia, polskaa, hamboa, sottiisia ja vaikka masurkkaa. Triossa esiintyvät Reetta-Kaisa Iles ja Charlotta Hagfors, laulu sekä Ville Rauhala, kontrabasso.

Lisätietoja https://etno.net/julkaisu/aanitteet/iles-hagfors-rauhala-tanssilauluja

Konserttiin on vapaa pääsy ja tilaisuuden päätteeksi on kahvitarjoilu. Konsertti videoidaan.

RIENTOLAN SADONKORJUUJUHLA

La 16.9.2023 klo 11-15

Rientola-keskuksen tornipiha, Niemenranta (Federleynkatu 19)

Tervetuloa Rientola-keskuksen tunnelmalliseen pihapiiriin, jossa vietetään kesäkauden päättäjäisiä, sadonkorjuujuhlia! Myyntikojut notkuvat satokauden vihanneksia, käsitöitä, leivonnaisia, leipää, hilloa, juomia ja hunajaa. Tarjolla on myös makkaranmyyntiä, musiikkia ja ohjelmaa lapsille. Voit tutustua pihapiirin rakennuksiin, toimintaan ja yrityksiin. Kahvila on avoinna. Vapaa pääsy.
OHJELMA
Rientolan Pirtissä ja pihamaalla klo 11-15
· Myyntipöydissä satokauden vihanneksia, käsitöitä, hunajaa, leipää, leivonnaisia, juomia ja muita herkkuja!
· Musiikkiesityksiä: Matilda-kuoro klo 11–12, Ben Rocks klo 12-13
· Harjun seurakunnan taidetyöpaja lapsille pirtissä klo 12–14
· Pirtissä Savipajan ja Puuverstaan yhteinen näyttely
· Kellarigalleriassa Roxana Hoskarin taidenäyttely
· Tule!-hankkeen esittelypiste
Sopimusvuoren Pirtissä klo 11-15
· Sopimusvuori ry:n myynti-, ja esittelypiste
Liikuntatila Lantalassa ja savipajassa
· Kundaliinijoogan maksuton kokeilutunti, ohjaajana Aradhana Laine klo 14-15
· Tutustuminen savipajan kurssitoimintaan klo 11-15
Makkara-, ja Hodarimyynti ja pihan putiikit avoinna klo 11-15
· Makkara-, kahvi- ja juomamyyntiä Rientolan Pirtin päädyssä
· Kahvila Makutuote
· Sisustus Severiina
· Hodaripojat

KAIKILLE AVOIMET KANSANMUSIIKKIJAMIT 1

Pe 8.9. klo 18.00

Tervetuloa soittamaan kansanmusiikkia matalalla kynnyksellä! Rientolassa järjestetään kahdet kaikille avoimet yhteisölliset kansanmusiikkijamit, jossa kansanmusiikin soitosta kiinnostuneet kokoontuvat Rientolaan soittamaan. Akustisilla soittimilla soitetaan yhdessä nuoteista sekä toiveiden mukaan myös korvakuulolta. Ensimmäisessä kokoontumisessa soitetaan keskisuomalaisia sävelmiä. Voit tuoda kokoontumisiin mukaan omia toivekappaleitasi. Tuo oma soitin mukanasi, Rientolassa on kaksi polkuharmonia. Mukana soittaa jamittelijoita mm. Ahjolan Pelimanneista ja Rahvaanmusiikin kerhon jameista.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

ELOKUU 2023

RIENTOLAN LIIKUNTAILTAPÄIVÄ JA RETKI HIEDANRANTAAN

To 17.8.2023 klo 12.30-15.30

Katso ohjelma alta.

 

KESÄKUU 2023

RIENTOLAN KESÄKERHOT

Rientolassa järjestetään kesäkuun 2023 alussa kaksi kesäkerho-päiväleiriä.

Luovasti luonnosta -kässäkesäkerhossa 7-11-vuotiaille (5.-9.6.2023) tehdään käsitöitä ja nautitaan luonnosta luovasti! Viikon aikana kokeillaan erilaisia kivoja kädentaitotekniikoita ja askarrellaan ja taiteillaan luonnonmateriaaleista ja kierrätysmateriaaleista. Kerhossa ulkoillaan ja leikitään, retkeillään lähiluontoon, rakennellaan ja kokeillaan vaikkapa jalkakylpyä luonnon antimista.

Kesäkerho järjestetään Rientolan Setlementti ry:n sisä- ja ulkotiloissa Rientola-Keskuksen alueella (Federleynkatu 19) ja lähialueilla. Sateella vietetään aikaa Rientolan tunnelmallisissa sisätiloissa tai liikuntatilassa. Lounas nautitaan Kahvila Makutuotteessa ja välipala Rientolan tiloissa. Kesäkerho on jo täyttynyt eikä sinne voi ikävä kyllä enää ilmoittautua.

Kepparikesäkerho 8-12-vuotiaille järjestetään 12.-16.2023.

TTOUKOKUU 2023

KEVÄTRETKI HATTULAN VANHALLE KIRKOLLE JA VISAVUOREEN

To 25.5.2023 

Rientolan kulttuurikevät 2023 tarjoaa Rientolan senioritoimikunnan ideoiman keväisen kulttuuriretken Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon ja Visavuoreen Emil Wikströmin taiteilijakotiin ja ateljeehen. Tervetuloa keväiselle kulttuuriretkelle historiaa ja taidetta sisältäviin kohteisiin. Hattulassa tutustutaan kirkkoon opastetulla kierroksella ja kuullaan kirkkoon sijoittuvasta Anneli Kannon romaanista. Visavuoressa virkistäydytään keittolounaalla ja tutustutaan näyttelyihin opastetulla kierroksella. Paluu tapahtuu päivän päätteeksi. Tapahtuma on järjestetty yhteistyössä Suomen senioriliikkeen kanssa.

Aikataulu

8:30 Lähtö Rientolasta Mattilan bussilla

8:50 Lähtö Keskustorilta

10:00–11:00 Tutustuminen Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon oppaan opastuksella

n. 11:15 Lähtö Visavuoreen

12:00–13:00 Lohikeittolounas Visavuoren kahviossa

13:15–15:00 Tutustuminen Visavuoden näyttelyihin opastettuna

16.00 Paluu Keskustorille

16.30 Paluu Rientolaan

Retkimaksu 40 €/ henkilö maksetaan bussissa. Maksu kattaa kaikki retken kulut.

Ilmoittautumiset 19.5. mennessä osoitteeseen toimisto@rientola.fi tai puh. 041 314 9721.

Kerro ilmoittautuessasi, jos omistat museokortin.

Järjestäjät: Rientolan Setlementti ja Suomen Senioriliike

LIELAHTI-PÄIVÄ RIENTOLASSA

13.5.2023

Tervetuloa viihtymään Lielahti-päivän koko perheen tapahtumaan Rientola-Keskuksen pihapiiriin 13.5.2023 klo 11-15! Tarjolla on monipuolista ohjelmaa lapsille ja aikuisille teemalla ”luonto ja ihminen”.

Ohjelmaa Rientola-Keskuksen pihamaalla klo 11-15
o Pihakirppis
o Kepparikilpailut (voit lainata keppihevosta tai tuoda oman)
o Ponin ruokintaa ja poniajelua (yhteistyössä Lielahden koulu, mahdollinen poniajelu on maksullinen)

Ohjelmaa Rientolan savipajassa klo 11-15
o Taidetta vanhoista kirjoista -työpaja
o Yhteisötaideteos
o Tule tutustumaan Rientolan kurssitoimintaan!

Ohjelmaa Rientolan Liikuntatila Lantalassa klo 11-15
o Koko perheen temppurata

Ohjelmaa Rientolan Pirtissä ja Pirtin edustalla klo 11-15
o Rentouttava äänimatka Rientolan Pirtissä
o Musiikkiesityksiä Rientolan pihalla tai sateella Rientolan Pirtissä
o Murhamysteeri Pirtin vintissä (yhteistyössä Lielahden koulu)

Ohjelmaa Sopimusvuoren Pirtissä klo 11-15
o Tuunausta ja kierrätyskoruja (Sopimusvuori ry ja Kierto-hanke)

Kellarigalleria klo 11-15
o Rientolan kurssien osallistujien ja vapaaehtoisten taidenäyttely ”Luonto ja ihminen”

Makkaramyynti ja pihan putiikit avoinna klo 11-15
o Makkara- ja juomamyyntiä Rientolan Pirtin päädyssä (myös kasvisvaihtoehto!)
o Kahvila Makutuote
o Sisustus Severiina ja Putiikki Matilda
o Nestorin pyöräkorjaamo

Ohjelma on maksutonta ellei toisin ilmoiteta.

Varaa oma pöytäsi pihakirppikselle 15 € tai tule myymään vilttikirppikselle 10 €. Hintaan sisältyy myyjien kahvi ja purtava taukotilassa. Ilmoittaudu mukaan noora.tokee@rientola.fi.

Tapahtuman järjestää Rientolan Setlementti ry

Tapahtuman yhteistyökumppanit: TULE-hanke, Tampereen kaupunki/ Lielahden koulu, Kulttuuri Tampere/ Kaupunginosatoiminta, Sopimusvuori ry & KIERTO-hanke, Rientolan Kerhola Oy, Kahvila Makutuote, Putiikki Matilda ja Nestorin pyöräkorjaamo.

Rientola kiittää tapahtumaa suunnitellutta Rientolan tapahtumatoimikuntaa ja lukuisia vapaaehtoisia tapahtuman suunnittelusta ja toteuttamisesta.

Tervetuloa mukaan Rientolan syksyn tapahtumien suunnitteluun. Sadonkorjuujuhlat toteutuvat 16.9. ja Joulutori 10.12.2023. Ota yhteyttä noora.tokee@rientola.fi.

HUHTIKUU 2023

TAIDESUUNNISTUS

23.-24.4.2023

Rientolan Setlementin savipaja tarjoaa kaikille avointa ohjelmaa Taidesuunnistuksessa la-su 22.-23.4. klo 11.00-17.00. Tervetuloa tutustumaan toimintaan! Rientolan savipaja on kohde numero 109.

Savipajalla voit osallistua yhteisöllisen taideteoksen tekemiseen ja tutustua avoimeen taidenäyttelyyn historiallisen karjarakennuksen Kellarigalleriassa. Savipajan pop up -pajassa saat laittaa kädet saveen! Voit valmistaa pajassa mieluisen esineen ja hakea sen tapahtuman jälkeen kotiin poltettuna ja lasitettuna (pajamaksu 8 €). Muuten tapahtumaan on vapaa pääsy!

Katso lisätiedot Facebookissa ja osoitteesta www.taidesuunnistus.net.

JOULUKUU

RIENTOLAN JOULURAUHAN TOIVOTUS

24.12.2022

Tule laskeutumaan joulun ajan rauhaisaan tunnelmaan jouluaattona lauantaina 24.12.2022 klo 11 Rientola-Keskuksen tornipihalle (Federleynkatu 19). Joulurauhaa toivottavat Jukka Sariola Harjun seurakunnasta ja Rientolan Soittokunnan kvartetti. Tervetuloa!

RIENTOLAN JOULULAULAJAISET

15.12.2022

Tule kanssamme laulamaan rakastettuja joululauluja Rientolan Pirttiin torstaina 15.12.2022 klo 18. Yhteislaulua ovat johtamassa ja säestämässä Rientolan Sanna Natunen ja Ahjolan Pelimannien soittajat. Voit tulla myös mukaan soittamaan!

Tervetuloa! Pirtin osoite on vanha tuttu: Federleynkatu 19, 33400 Tampere.

YSTÄVYYDEN PIRTIN PIKKUJOULUT

14.12.2022

Tule viettämään Ystävyyden Pirtin pikkujouluja keskiviikkona 14.12.2022 klo 15.30-18.00 Rientolan Pirttiin. Ystävyyden Pirtissä pelaillaan ja tehdään jouluista askartelua yhteisöllisessä tunnelmassa. Tarjolla on joulupuuroa ja pipareita. Tule mukaan nauttimaan yhdessä joulun tunnelmasta.

 

LASTEN JA NUORTEN YHTEISÖTEATTERI YLPEÄNÄ ESITTÄÄ: KADONNUT KAKKU

Tervetuloa katsomaan Rientolan lasten ja nuorten yhteisöteatterin näytelmää ”Kadonnut kakku”! Lasten ja nuorten itse ideoima ja valmistama näytelmä esitetään Rientolan navetan liikuntatila Lantalassa (Federleynkatu 19). Maksuttomat 20 minuutin mittaiset näytökset esitetään ke 7.12. ja to 8.12. klo 18.00 ja osana Rientolan Joulutori-tapahtumaa la 10.12. klo 12.00 ja 14.00. Tervetuloa ihailemaan ja tsemppamaan nuoria, rohkeita esiintyjiä!

Esityksen ovat ohjanneet ohjaaja Heidi Pyykkönen ja apulaisohjaaja Milja Ventola. Valot ja äänet esityksiin toteuttaa Mari Rantanen. Lasten ja nuorten yhteisöteatteri on toteutettu Setlementtiliiton lasten ja nuorten toimintarahan avulla.

RIENTOLAN JOULUTORI

10.12.2022

Tervetuloa Rientolan Joulutorille jälleen lauantaina 10.12. klo 11–16. Tapahtuma pidetään tänä vuonna sekä sisätiloissa että ulkona. Mukana ovat kaikki Rientola-Keskuksen toimijat: Rientolan Setlementti, Sopimusvuori ry, Makutuotteen myymälä-kahvila, Putiikki Matilda ja Sisustus Severiina. Tule ja tee ihania löytöjä Rientolan ja Sopimusvuoren Pirteissä, savipajalla, putiikeissa ja pihapiirissä!

RIENTOLAN JOULUPAJA

1.12.2022

Tule kanssamme luomaan iloista joulutunnelmaa Rientolan Pirttiin torstaina 1.12.2022 klo 13–16. Silloin Rientolan Joulupajassa seurustellaan ja askarrellaan yhdessä Rientolan kädentaito-ohjaajien johdolla. Lisäksi vieraillaan Kellarigalleriaan rakennetussa Tonttulassa. Tervetuloa! Pirtin osoite on vanha tuttu: Federleynkatu 19, 33400 Tampere.

 

MARRASKUU

MUSEOVIERAILU EMIL AALTOSEN MUSEOON

15.11.2022

Lähde mukaan Rientolan Setlementti ry:n järjestämälle museovierailulle Emil Aaltosen museon näyttelyihin tiistaina 15.11. klo 14. Esillä on kolme näyttelyä: Emil Aaltosen taidekokoelma, Emil Aaltonen – teollisuusmies ja kulttuurin ystävä sekä valokuvaaja Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvanäyttely. Opastuksen yhteydessä kuulemme vasta kunnostetun komean museon salissa myös pianokonsertin.

Museovierailu on maksuton, mutta sinun tulee ilmoittautua ennakkoon. Emil Aaltosen museon vierailulle mukaan mahtuu 30 henkilöä. Ilmoittaudu pe 11.11. mennessä toimisto@rientola.fi tai p. 041 314 9721. Kerrothan ilmoittautuessasi, jos sinulla on käytössäsi museokortti.

Kuva CC Visa580 – Oma teos, CC BY 2.5.

ESITELMÄ: ULLA KOSKINEN

7.11.2022

Tervetuloa kuulemaan 1500–1800-luvuilla eläneiden suomalaisten sisukkaaseen pärjäämiseen perehtynyttä historioitsija Ulla Koskista Rientolan Avoimeen Pirttiin maanantaina 7.11. klo 11.

Vuodesta 2000 lähtien historiantutkijana työskennellyt Koskinen on kirjoittanut tietokirjallisuutta, paikallishistorioita ja akateemisia julkaisuja, joita yhdistää kiinnostus entisajan suomalaisten arkiseen elämänmenoon Pirtissä hän kertoo muun muassa, miten työt tehtiin, perhe hoidettiin ja ruoka saatiin pöytään ilman nykyajan keksintöjä.


LIELAHTI ENNEN -KERHO

1.11.2022

Tule kuulemaan muiden ja kertomaan omista Lielahden-muistoistasi! Mennyt herää eloon, kun torstaina 1.11.2022 klo 18–19.30 luodataan jälleen yhdessä Lielahden menneisyyttä: ihmisiä, tapahtumia, rakennuksia, arkista aherrusta ja juhlahulinaa.

Lielahti ennen -kerho kokoontuu Rientolan Pirtissä Veli-Pekka Niemisen johdolla. Tervetuloa!


LOKAKUU

MUSEOVIERAILU TAMPEREEN TAIDEMUSEOON

11.10.2022

Tule mukaan Rientolan Setlementti ry:n järjestämälle museovierailulle Tampereen Taidemuseoon tiistaina 11.10. klo 13. Esillä on Siveltimen voima -näyttely, joka esittelee suomalaista ekspressiivistä maalaustaidetta kultakaudelta nykytaiteeseen.

Museovierailu on maksuton, mutta sinun tulee ilmoittautua ennakkoon. Tampereen taidemuseon vierailulle mukaan mahtuu 25 henkilöä. Ilmoittaudu mukaan pe 7.10. mennessä toimisto@rientola.fi tai p. 041 314 9721. Kerrothan ilmoittautuessasi, jos sinulla on käytössäsi museokortti.

Kuva CC Sailko Oma teos, CC Nimeä 3.0

SYYSKUU

RIENTOLAN SADONKORJUUJUHLA

17.9.2022

Rientolan Sadonkorjuujuhla järjestetään Tornipihalla lauantaina 17. syyskuuta klo 11–16. Tule tekemään löytöjä ja täytä korisi syksyn satoherkuilla!

Vai haluaisitko tulla myymään tuotteitasi pihamarkkinoillemme? Etsimme lähituottajia, pienviljelijöitä ja tuotemyyjiä.

Ota yhteyttä ja kerro tuotteistasi sähköpostitse eija.makinen@rientola.fi. Tervetuloa!


MIELEN TAIKAA! -SHOW

15.9.2022

Tule katsomaan, miten mahdoton muuttuu mahdolliseksi! Rientolassa vierailee mentalisti Jenni Sofia, jonka tunnelmallinen ja mukaansatempaava Mielen taikaa! -show tarjoaa kiehtovan matkan mielen salaisuuksiin.

Mielen taikaa! -esitys nähdään Rientolan Pirtissä torstaina 15.9. klo 18, ja se on osa Rientolan Setlementin ja Suomen Senioriliiton yhteistyössä järjestämää Kulttuuritorstai-tapahtumasarjaa, joka jatkuu tänä syksynä.

Huom! Tilaisuus on maksuton, mutta sinun tulee ilmoittautua ennakkoon joko puhelimitse 0413149721 (toimistosihteeri Anita Kanerva) tai s-postitse toimisto@rientola.fi.

Tämän Kulttuuritempauksen on mahdollistanut Operaatio Pirkanmaa.


TOUKOKUU

KEVÄTRETKI ANNE MATTILAN TAIDEKAHVILAAN

25.5.2022

Rientolan Setlementti järjestää yhteistyössä Suomen Senioriliikkeen Pirkanmaan osaston kanssa kokopäivän bussiretken Anne Mattilan taidekahvilaan Karvialle keskiviikkona 25.5.2022. Lähde mukaan!

Retken hinta on 55 €, eläkeläisille 40 €. Maksu peritään bussissa. Retkelle ilmoittaudutaan s-postitse osoitteeseen toimisto (at) rientola.fi tai puhelimitse 0413149721 (toimistosihteeri Mirja Ikonen). HUOM! Ilmoittautuminen on sitova.

Bussin kyytiin voi nousta kahdesta paikasta: Vanhan kirkon edestä Keskustorilla klo 8.30 tai Rientolasta Makutuotteen kahvilan edestä klo 9. Paluuaika Tampereelle on noin klo 18. Tervetuloa mukaan inspiroitumaan keväästä ja taiteesta!

P.S. Artikkelin kuvituksena käytetty valokuvakollaasi on kuvakaappaus Anne Mattilan taidekahvilan sivustolta.


LIELAHTI-PÄIVÄ

14.5.2022

Lielahti-päivää vietetään lauantaina 14.5.2022 klo 10–16 Lielahden kartanolla Hiedanrannassa, Lielahden kirjastolla Kauppakeskus Liken 2. kerroksessa ja Rientolan pihapiirissä.

Klo 10–13 vietetään Kartanon lastenjuhlaa Lielahden kartanolla ja kartanonpuistossa, Tehdaskartanonkatu 38. Perheen pienimmille suunnatussa juhlassa on luvassa mm. kepparirata ja auringonkukantaimien istuttamista. Esillä on myös nukketeatterinäyttämö, jossa voit rakentaa oman näytelmän.

Klo 13 Tukkateatteri esittää Takaisin tallikissoiksi -satunäytelmän Lielahden kirjastolla, Kauppakeskus Liken 2. kerros, Antti Possin kuja 1.

Klo 11–16 Rientolan pihapiirissä on luvassa elävää musiikkia, draamaa, runonlausuntaa ja kurkistuksia alueen historiaan. Tampereen Seudun Mobilistit ry tuo paikalle ihailtavaksi 100 vuotta vanhan tehtaan palokunnan Benz Gaggenau -paloauton. Myös pihapiirin myymälät ovat avoinna. Osoite on vanha tuttu Federleynkatu 19.


LIELAHTI ENNEN -KERHO ON PERUTTU

5.5.2022

HUOMIO! Lielahti ennen -kerho ei kokoonnu toukokuussa Rientolan Pirtissä. Seuraava kokoontuminen on kesäloman jälkeen syyskuussa 2022.

Ryhmä on tarkoitettu niin entisille kuin nykyisillekin Lielahden alueen asukkaille. Kerhossa vaalitaan yhdessä paikallista historiaa keskustelemalla ja jakamalla omia muistoja ja kokemuksia muille. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat lietsulaiset, lentsulaiset, niemeläiset, vainiolaiset, peltokyläläiset, siivikkalalaiset jne. Kerho kokoontuu aina kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18–19.30. Ryhmän vastuuhenkilönä toimii Veli-Pekka Nieminen.


HUHTIKUU

KULTTUURITORSTAI: VUODEN 2020 VAPAAEHTOINEN PAULA-SIRKKA VÄHÄMÄKI

7.4.2022

Vapaaehtoistoiminnalla on monet kasvot – vuoden 2020 vapaaehtoisen ajatuksia, näkemyksiä ja kokemuksia on ylöjärveläisen Paula-Sirkka Vähämäen esitelmän aiheena, kun hän kertoo omasta taipaleestaan monikymmenvuotisena vapaaehtoisena Rientolan Pirttiin torstaina 7.4.2022 klo 13–14.30.

Tule-hankkeen vapaaehtoinen Paula Björninen on lupautunut pitämään kommenttipuheenvuoron ja Tule-hankkeen työntekijä Eija Mäkinen esittelee alueellista vapaaehtoistoimintaa. Lopuksi nautimme yhdessä kahvit.

Tilaisuus on maksuton ja sen järjestävät yhteistyössä Suomen Senioriliike – Arvokkaan vanhenemisen puolesta ry ja Rientolan Setlementti ry. Muistathan, että noudatamme maskisuositusta.


LIELAHTI ENNEN -KERHO

7.4.2022

Mennyt herää eloon, kun torstaina 7.4.2022 klo 18–19.30 muistellaan jälleen yhdessä Lielahden menneisyyttä: ihmisiä, tapahtumia, rakennuksia, arkista aherrusta ja juhlahulinaa. Lielahti ennen -kerho kokoontuu Rientolan Pirtissä Veli-Pekka Niemisen johdolla. Tervetuloa!

Haluamme järjestää turvallisia tapahtumia ja siksi suosittelemme vahvasti maskin käyttöä. Kiitos! 🌻


MAALISKUU

KULTTUURITORSTAI: SALAPERÄINEN SHAKESPEARE

17.3.2022

Teatteriohjaaja Seppo Heinola valottaa maailman tunnetuimman näytelmäkirjailijan William Shakespearen elämää ja teoksia otsikolla Salaperäinen Shakespeare: ollako vai eikö olla – siinä pulma. Rientolan Pirtissä torstaina 17.3.2022 klo 13–14.30.

Samassa tilaisuudessa muusikko Hannu Siiskonen soittaa kitaralla klassista. Lopuksi nautimme yhdessä kahvit.

Tilaisuus on maksuton ja sen järjestävät yhteistyössä Suomen Senioriliike – Arvokkaan vanhenemisen puolesta ry ja Rientolan Setlementti ry. Muistathan, että noudatamme maskisuositusta.


LIELAHTI ENNEN -KERHO

3.3.2022

Ilouutisia kaikille paikallisesta historiasta kiinnostuneille! Torstaina 3.3.2022 klo 18–19.30 muistellaan jälleen yhdessä Lielahden menneisyyttä: ihmisiä, tapahtumia, rakennuksia, arkista aherrusta ja juhlahulinaa. Lielahti ennen -kerho kokoontuu Rientolan Pirtissä Veli-Pekka Niemisen johdolla. Tervetuloa!

Haluamme järjestää turvallisia tapahtumia ja siksi suosittelemme vahvasti maskin käyttöä. Kiitos! 🌻


HELMIKUU

PERUTTU!
KULTTUURITORSTAI: VUODEN 2020 VAPAAEHTOINEN PAULA-SIRKKA VÄHÄMÄKI

24.2.2022

Oletko kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta? Tule kuuntelemaan torstaina 24.2. klo 13 Rientolan Pirttiin, kun vuoden 2020 vapaaehtoiseksi valittu Paula-Sirkka Vähämäki Ylöjärveltä kertoo, mitä kaikkea vapaaehtoistoiminta on hänelle antanut.

Kommenttipuheenvuoron (5 min) tilaisuudessa pitää Lielahti-Lentävänniemen alueella käynnissä olevan Tule-hankkeen vapaaehtoinen. Lisäksi Tule-hankkeen työntekijä kertovat paikallisista vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista.

Puolitoista tuntia kestävä tilaisuus on maksuton, ja sen järjestävät yhteistyönä Rientolan senioritoimikunta ja Suomen Senioriliikkeen Pirkanmaan toimijat. Lämpimästi tervetuloa!


JOULUKUU

RIENTOLAN JOULULAULAJAISET

14.12.2021

Lielahden oma rokkipappi Tarvo Laakso laulattaa ja fiilistelee rakastettujen joululaulujen tunnelmissa Rientolan pihapiirissä tiistaina 14.12.2021 klo 18–19. HUOM! Koronapassi edellytetään kaikilta yli 16-vuotiailta tilaisuuteen osallistujilta.


JOULUKUU

RIENTOLAN JOULUTORI

4.12.2021

Tule nauttimaan joulun tunnelmasta, tekemään löytöjä pukinkonttiin tai ystävälle lahjaksi, kun Rientola järjestää ohjelmallisen joulutorin lauantaina 4.12.2021 klo 11–16. Pirtti ja Maritan kammari täyttyvät taitavista käsityöläisistä tuotteineen ja pihamaalla on myynnissä herkkuja. Päivän aikana on luvassa myös joulumusiikkia. Pihapiirin ihanat putiikki Eijan kudontaputiikki, Putiikki Matilda ja Sisustus Severiina sekä myymälä-kahvila Makutuote ovat kaikki avoinna Joulutorin aikana. Tervetuloa!

Oletko kiinnostunut myymään tuotteitasi Rientolan Joulutorilla? Myyntipaikka sisätiloissa maksaa 25 €, ulkona 20 € ja ulkopaikka sähköllä 35 €. Ota yhteyttä eija.makinen@rientola.fi tai p. 041 3184556.


MARRASKUU

SENIOREIDEN SYYSRETKI

30.11.2021

Lähde mukaan Rientolan Setlementti ry:n ja Suomen Senioriliikkeen Pirkanmaan toimijoiden yhdessä järjestämälle senioreiden syysretkelle tiistaina 30.11.2021 Mänttään, jossa tutustutaan Serlachius-museoiden Göstan ja Gustafin historiaan, rakennuksiin ja taidetarjontaan. Lisäksi vieraillaan Mäntän kirkossa ja nautitaan maukas buffet-lounas Ravintola Veturitallissa. Retken hinta on 35 €.

Lue lisää → blogistamme!

Ilmoittautumiset 15.11.2021 mennessä Rientolan toimistoon osoitteeseen toimisto@rientola.fi tai p. 041 314 9721. Kerrothan ilmoittautuessasi nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kiitos!


KULTAISET VUODET -KONSERTTI

25.11.2021

Kultaiset vuodet -konsertti siirtyy kahdella viikolla. Lavatanssien kultakauden ikivihreät suosikit soivat Rientolan Pirtissä torstaina 25.11. klo 13 alkaen. Tunnelmasta pitää huolen Duo Natunen & Nakari (Sanna Natunen, laulu ja viulu, ja Jukka-Pekka Nakari, piano ja laulu). Menneiden aikojen tunnelmien lisäksi luvassa on pullakahvit. Tilaisuus päättyy klo 14.30. Lämpimästi tervetuloa! P.S. Tapahtumissamme on maskisuositus.


LOKAKUU

VAPAAEHTOISTEN ILTA PIRTISSÄ

21.10.2021

Kaipaatko tekemistä? Tykkäisitkö harrastaa mukavassa porukassa? Tule – Tulevaisuus toi meidät yhteen -hanke järjestää uusille ja nykyisille vapaaehtoisille tutustumis- ja infotilaisuuden Rientolan Pirtissä torstaina 21.10. klo 17-18.30. Tule mukaan kuulemaan, mitä kaikkea tekemistä Rientolan Setlementti ry, Sopimusvuori ry ja Kansalaistalo Mansikkapaikka tarjoavat Lielahti-Lentävänniemen alueella. Voit myös kertoa meille, mitä sinä haluaisit tehdä. Tarjoamme tilaisuudessa kahvit. ☕️

Ilmoittauduthan ennakkoon: katri.leppisaari@sopimusvuori.fi tai p. 044 4554780.


KULTTUURISUNNUNTAI: KANSALLISKIRJAILIJA ALEKSIS KIVI

10.10.2021
Rientolan Pirtin kulttuurisyksy 2021 käynnistyy toden teolla sunnuntaina 10.10. klo 13, kun tietokirjailija-teatteriohjaaja Seppo Heinola valottaa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven persoonaa, elämää ja teoksia. Esitelmän lisäksi Susanna Tenkanen-Lindeman (laulu) ja Markku Lindeman (harmonikka) esittävät tilaisuudessa teemaan sopivaa musiikkia. Luvassa on myös pullakahvit. Tilaisuus päättyy klo 14.30. Tervetuloa!


SYYSKUU

RIENTOLAN SADONKORJUUJUHLA

18.9.2021
Rientolan Tornipihalla järjestetään sadonkorjuujuhla lauantaina 19. syyskuuta klo 11–16. Tarjolla on perunoita, omenoita, kurpitsoita. Loimulohta, lampaanlihaa, saaristolaisleipää. Purjoa, salaattia, mangoldia. Hunajaa, yrttejä, käsitöitä. Vaatteita, sisustustuotteita, taidetta. Tule tekemään löytöjä ja täytä korisi syksyn satoherkuilla! Tapahtumapäivänä on mahdollista tutustua myös Rientolan savipajaan. Tervetuloa!


KONSERTTI: RIENTOLAN SOITTOKUNTA

29.9.2021
Rientolan soittokunta vierailee keskiviikkona 29.9.2021 klo 17.00–17.45 Tammenlehväkeskuksessa, os. Kenttäkatu 17. Ohjelmassa on iloista syysmusiikkia.


LOKAKUU

KONSERTTI: RIENTOLAN SOITTOKUNTA

20.10.2021
Rientolan soittokunta vierailee keskiviikkona 20.10.2021 klo 13.30–14.15 Koukkuniemen juhlasalissa, os. Rauhaniemenkatu 19. Ohjelmassa on iloista syysmusiikkia.


JOULUKUU

KONSERTTI: RIENTOLAN SOITTOKUNTA

3.12.2021
Rientolan soittokunta vierailee perjantaina 3.12.2021 klo 13.00–13.45 Kuuselan palvelukodissa, os. Nuolialantie 46. Ohjelmassa on iloista syysmusiikkia.


KESÄKUU

KESÄLAULAJAISET

1.6.2021
Rokkipappi Tarvo Laakso laulattaa ja fiilistelee Rientolan pihapiirissä tiistaina 1.6.2021 klo 18 alkaen. Tervetuloa siis perinteisiin kesälaulajaisiin! Pidämme myös pihapiirissä huolen turvaväleistä. Ethän unohda maskia!


TOUKOKUU

RIENTOLAN PIHATALKOOT

11.5.2021
Tervetuloa Rientolan tiluksille pihatalkoisiin tiistaina 11.5.2021 klo 9 alkaen! Silloin haravoidaan ja siivotaan, kerätään maastosta roskat ja rakennusjätteet, siirrellään kiviä, rakennetaan riukuaitaa ja pannaan lähiympäristö monin tavoin kuntoon. Ota mukaan oma harava ja työrukkaset, jos sinulla sellaiset on.


HELMIKUU

RIENTOLA ENNEN -KERHO PERUUNTUU

4.2.2021

Lielahti ennen -kerho ei kokoonnu helmikuussa Rientolan Pirtissä, sillä Pirkanmaan koronanyrkki on suosittanut 2.2. pitämässään kokouksessa, että koronarajoitukset jatkuvat 1.3.2021 asti. Näin ollen määräys 10 henkilön enimmäismäärästä yleisötilaisuuksissa pysyy ennallaan.

Seuraamme tarkoin Pirkanmaan koronanyrkin ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ohjeistuksia ja toimimme niiden mukaan. Tiedotamme maaliskuun tapaamisesta sivustollamme ja Rientolan somekanavilla heti, kun tiedämme tilanteen.

Muistathan, että tilaisuuksissamme on maskisuositus.


TAMMIKUU

TERVETULOA VAPAAEHTOISEKSI!

21.1.2021

HUOM! Tilaisuus on täynnä. Kiitos kaikille ilmoittautuneille.
Toivotamme nykyiset ja uudet vapaaehtoiset mukaan vuoden 2021 ensimmäiseen tapaamiseen Rientolan pirttiin to 21.1. klo 17-18.30.

Tule! Tulevaisuus toi meidät yhteen -hanke esittelee toimintaansa Lielahti-Lentävänniemen alueella. Löytyisikö tarjonnastamme mielekäs vapaaehtoistehtävä sinulle? Toivotamme tervetulleeksi luontoryhmään, lukupiirin tai käsityötapaamisten vetäjäksi, digituen tarjoajaksi tai kielikaveriksi. Tai sitten voit kertoa oman ideasi! Toimintaa järjestetään Lielahden kartanolla, Rientolassa ja Kansalaistalo Mansikkapaikassa.

Vapaaehtoisille järjestetään koulutusta, perehdytys tehtäviin ja virkistystä. Tukena on Sopimusvuori ry:n, Rientolan ja Mansikkapaikan työntekijöistä koostuva tiimi ja osallistua voi oman aikataulun mukaan.

Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan ja ehdottamaan hyviä ideoita! Paikalla on myös kahvitarjoilu. Ilmoittaudu etukäteen katri.leppisaari@sopimusvuori.fi.


2020

JOULUKUU

PERUTTU: JOULURAUHAN TOIVOTUS

24.12.2020
Joudumme valitettavasti perumaan pahentuneen koronatilanteen vuoksi joulurauhan toivotuksen Rientolan Tornipihalla jouluaattona klo 11.

Toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulua. Pysykää terveinä!


MARRASKUU

KULTTUURITORSTAI: VANHAT PARANNUSKEINOT

19.11.2020
Tiesitkö, että hämähäkinseitti auttaa veren hyytymistä? Yrtit, vanhan kansan parannuskonstit ja perinnetieto ovat aiheina FM Marja-Liisa Tanhuan luennolla Rientolan Pirtillä to 19.11.2020 klo 13–15. Hän kertoo viettäneensä aikanaan pitkiä päiviä Haarlan palatsissa, kun Tampereen yliopiston kansanperinteen laitos vielä sijaitsi rakennuksessa. Myös Matti Hakon kansanomaista lääkintätietoutta koskevat teokset ovat innoittaneet Tanhuaa hänen perehtyessään vanhan kansan parannuskeinoihin. Kansanparantajien historian sekä rohdoskasveina käytettyjen yrttien esittelyn ja käyttötapojen lisäksi hän kertoo Kulttuuritorstai-tilaisuudessa saunan merkityksestä suomalaisessa kansanlääkinnässä.

Koronatilanteen takia Pirttiin otetaan vain 30 kuulijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu tilaisuuteen riikka.lapiolahti@rientola.fi tai tekstiviestillä numeroon 0442416312.

Miten ennen tauteja parannettiin: yrtit ja erilaiset aineet -luennon järjestää Rientolan Setlementti yhdessä Suomen Senioriliikkeen kanssa.


LOKAKUU

KULTTUURITORSTAI: 4 VANHENEVAN NAISEN TARINAA

22.10.2020
Mitä vanhaksi tuleminen merkitsee? Putoaako ihminen kehityksen kyydistä? Pakahtuuko sitä suruun, kun yhteys lapsiin ja lastenlapsiin vähenee? Onko näyteltävä fiksumpaa kuin onkaan, jotteivät muut luulisi dementikoksi? Näitä miettii neljä naista odottaessaan pääsyä lääkärille. Pitkän uran mielenterveys- ja kriisityön parissa tehnyt kasvatustieteen tohtori Annukka Häkämies ja draamaryhmä Hovinarrit esittävät 4 vanhenevan naisen tarinaa Rientolan Pirtissä to 22.10. klo 14–16. Parodinen, koominen ja pohdinnallinen esitys ikääntymiseen liittyvistä haasteista, tunnoista ja karikoista sopii erinomaisen hyvin myös miehille.

Koronatilanteen takia Pirttiin otetaan vain 30 katsojaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu tilaisuuteen riikka.lapiolahti@rientola.fi tai tekstiviestillä numeroon 0442416312.


TULE!-HANKKEEN LUENTOSARJA VAPAAEHTOISILLE, OSA 3

20.10.2020
Vapaaehtoisille ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille kohdistetun koulutus- ja luentosarjan kolmas tapaaminen on Kansalaistalo Mansikkapaikassa ti 20.10. klo 17–19. Luennon aiheena on kansalaisvaikuttaminen ja hyväntekeväisyystoiminnan monet muodot. Lisäksi illan aikana suunnitellaan tulevaa. Tule mukaan ja kerro meille, miten sinä haluaisit olla mukana kehittämässä Lielahti-Lentävänniemen aluetta!

Koulutuksen ja luennot järjestää Rientolan Setlementin, Sopimusvuori ry:n ja Kansalaistalo Mansikkapaikan yhteinen Tule!-hanke. Osallistuminen koulutukseen ei sitouta mihinkään. Tervetuloa!


KULTTUURITORSTAI: MITÄ PITÄÄ TIETÄÄ PERINNÖSTÄ?

1.10.2020
Askarruttavatko sinua perinnönjakoon ja testamenttiin liittyvät kysymykset? Tammer-Juristit Oy:n varatuomari Janne Nuutinen kertoo Edunvalvonta, perintövero- ja testamenttiasioita -luennollaan Rientolan Pirtillä to 1.10.2020 klo 13–15 meille kaikille tuiki tärkeistä juridisista asioista. Tilaisuuden järjestää Rientolan Setlementti yhdessä Suomen Senioriliikkeen kanssa.


SYYSKUU

TULE!-HANKKEEN LUENTOSARJA VAPAAEHTOISILLE, OSA 2

29.9.2020
Vapaaehtoisille ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille kohdistetun kolmiosaisen koulutus- ja luentosarjan toinen tapaaminen on Rientolan Pirtissä ti 29.9. klo 17–19. Rientolan historiallisten rakennusten entisöimisestä vastaava Matti Toivakainen esittelee, mitä kuluneen kesän aikana on tehty, ja rakennuskulttuuriin erikoistunut tutkija Miinu Mäkelä Pirkanmaan maakuntamuseosta kertoo alueen historiasta ja siitä, miksi vapaaehtoisten panos kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja maisemien säilyttämisessä on tärkeää.

Koulutuksen ja luennot järjestää Rientolan Setlementin, Sopimusvuori ry:n ja Kansalaistalo Mansikkapaikan yhteinen Tule!-hanke. Osallistuminen koulutukseen ei sitouta mihinkään. Tervetuloa!


SADONKORJUUJUHLA

26.9.2020
Rientolan Tornipihalla järjestetään sadonkorjuujuhla lauantaina 26. syyskuuta klo 11–16. Samalla vietetään Rientolan Setlementti ry:n 75-vuotista taivalta. Myynnissä on syksyn satoa, loimulohta, käsitöitä ja taidetta.

Pirtissä on esillä Rientola-näyttely ja navettasiiven puuverstaalla ja savipajalla järjestetään työpajanäytöksiä. Tarjolla on myös musiikkia ja ohjelmaa lapsille. Vapaa pääsy.


KULTTUURITORSTAI: MIELI, KIELI JA TIETOISUUS

17.9.2020
Rientolan Setlementti järjestää yhdessä Suomen Senioriliikkeen kanssa luennon aiheesta Mieli, kieli ja tietoisuus Rientolan Pirtillä to 17.9.2020 klo 13. Filosofian harrastaja Reino Rehn alustaa ja johdattelee yleisöä keskusteluun.


KÄVELYFUTISTURNAUS

15.9.2020
Rientolan Setlementin ja Mielen ry:n yhteinen Mielekästä Liikunnan Iloa -hanke järjestää neljän joukkueen kävelyfutisturnauksen Niemenrannan tekonurmikentällä ti 15.9. klo 10–13. Toisistaan mittaa ottaa neljä innokasta joukkuetta: Rientolan, Sopimusvuoren, Mielekästä Liikunnan Iloa -hankkeen sekä vierailijaksi saapuvan Pälkäneen ryhmän pelaajat. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan – ja jos hyvin/huonosti käy, sinut kaapataan mukaan kentälle! 😉😁


TULE!-HANKKEEN LUENTOSARJA VAPAAEHTOISILLE, OSA 1

15.9.2020
Rientolan Setlementin, Sopimusvuori ry:n ja Kansalaistalo Mansikkapaikan yhteinen Tule – Tulevaisuus toi meidät yhteen -hanke järjestää vapaaehtoisille ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille kolmiosaisen koulutus- ja luentosarjan tänä syksynä.

Ensimmäinen kokoontuminen on Lielahden kartanon aulassa ti 15.9. klo 17–19, jolloin Sopimusvuori ry:n työntekijät Katri Leppisaari ja Mari Toivonen kertovat Tule!-hankkeesta ja miten se liittyy kartanokahvilan toimintaan ja Hiedanrannan luontoon. Lisäksi Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden koordinaattori Meiju Mertanen valottaa alueen monipuolista kulttuuriyhteistyötä. Osallistuminen koulutukseen ei sitouta mihinkään. Tervetuloa!


LIELAHTI ENNEN JA NYT -KERHO

3.9.2020
Ryhmä on tarkoitettu niin entisille kuin nykyisillekin Lielahden alueen asukkaille. Kerhossa vaalitaan yhdessä paikallista historiaa keskustelemalla ja jakamalla omia muistoja ja kokemuksia muille. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat lietsulaiset, lentsulaiset, niemeläiset, vainiolaiset, peltokyläläiset, siivikkalalaiset jne. Kerho kokoontuu aina kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18–19.30. Ryhmän vastuuhenkilönä toimii Veli-Pekka Nieminen.


HEINÄKUU

TALKOOINFO: KORJATAAN YHDESSÄ RIENTOLAN RAKENNUKSET!

9.7.2020
Rientolan rakennusten entisöinti- ja kunnostustyöt käynnistyvät jälleen! Tervetuloa kuulemaan, mitä kaikkea tänä kesänä teemme ja mihin tarvitsemme juuri sinun apuasi.

Kunnostustöistä vastaava Matti Toivakainen kertoo talkooinfossa torstaina 9.7. klo 17 kaikille vapaaehtoisille Rientolan rakennuksia koskevista suunnitelmista, tavoitteista ja erilaisista työtehtävistä. Tervetuloa mukaan – tarjoamme pullakahvit.

Voit ilmoittautua soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin numeroon 041 3184556 tai s-postitse eija.makinen@rientola.fi. Kiitos, kun autat!


KESÄKUU

VIERAILU: VIHDANTEON MAAILMANMESTARI PENTTI HAKALA

24.6.2020
Haluaisitko oppia tekemään kunnon ja kauniin, viuhkamaisen vihdan? Tule Rientolan tornipihalle keskiviikkona 24.6. klo 15–18, jolloin meillä vierailee ikaalislainen huipputason vihta-asiantuntija Pentti Hakala, joka näyttää mestarin ottein, miten vihta tehdään. Oppimateriaalia on luvassa riittämiin, sillä aiemmin päivällä pihapiiriämme raivataan ja Matti Toivakainen kaataa muutamia koivuja. Tervetuloa oppimaan ja kokeilemaan!

Lisää Pentti Hakalan meriiteistä voit lukea → Saunologian sivustolta.


HUHTIKUU

KONSERTTI: RIENTOLAN SOITTOKUNTA

HUOM! KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI HUHTIKUUN KONSERTIT ON PERUTTU.

2.4.2020, 20.4.2020, 28.4.2020
Rientolan soittokunta tekee kevään ja kesän aikana konserttikiertueen Tampereen palvelukeskuksissa, turvakodeissa ja senioritaloissa.

Kiertueen aloittaa Keväinen konsertti to 2.4.2020 klo 15.00–15.45 Tammenlehväkeskuksessa, os. Kenttäkatu 17.

Rientolan soittokunta vierailee ma 20.4.2020 klo 13.00–13.45 Pappilanpuiston palvelukeskuksessa, os. Kourutaltankatu 2.

Juhlavaa musiikkia, kuten Finlandia-hymni, kuullaan Veteraanijuhlassa ti 28.4.2020 klo 12.15–13.00 Peurankallion palvelukeskuksessa, os. Peurankallionkatu 10.


HELMIKUU

LASKETTELU-, HIIHTO- JA JOOGAREISSU SYÖTTEELLE

22.2–27.2.2020
Rientolan Setlementti järjestää yhdessä Siivikkalan Nuorten kanssa yhdistetyn laskettelu-, hiihto- ja joogareissun Syötteelle. Retki on tarkoitettu perheille, mutta mukaan otetaan kaikenikäisiä. Syötteellä lasketellaan, hiihdetään, joogataan, askarrellaan ja pelaillaan sisäpelejä. Reissun hinta on 420 €/osallistuja. Hintaan sisältyy matkat, hotellimajoitus 2–4 hengen huoneissa, täysihoito, sairausvakuutus ja yhteisohjelmien tilavuokrat. Viikon aikana tehdään myös päiväretkiä Iso-Syötteelle. Ilmoittaudu Matti Laineelle joko puhelimitse 044 974 4476 tai matti.laine (at) rientola.fi.


TERVEYSLUENTO: LINDA ENROTH JA TARJA JOKINEN

20.2.2020
Tampereen yliopiston terveystieteen tohtori Linda Enroth valottaa Tervaskannot 90+ -luennollaan Rientolan Pirtillä to 20.2.2020 klo 13–15 pitkäikäisten tamperelaisten elämästä 25 vuoden ajalta. Lisäksi Tampereen vanhusneuvoston puheenjohtaja Tarja Jokinen esittelee vanhusneuvoston toimintaa. Tilaisuuden järjestää Rientolan Setlementti yhdessä Suomen Senioriliikkeen kanssa.


TAMMIKUU

KONSERTTI: ANNE-MARI KIVIMÄKI & PALOMYLLY

12.1.2020

Vuoden artisti -palkinnon Suomen ensimmäisessä Etnogaalassa 2017 voittanut Anne-Mari Kivimäki ja Palomylly-yhtye eli Pekko Käppi ja Ville Rauhala aloittavat vuoden 2020 konsertoinnin Rientolan pirtiltä su 12.1.2020 klo 14. Luvassa on modernia, minimalistista laulumusiikkia, joka sisältää improvisaatiota ja hiljaista haltioitumista.

Anne-Mari Kivimäki on Tampereella asuva freelance-muusikko, säveltäjä ja sanoittaja. Hän on kehittänyt venäläisen Notka-haitarin ympärille yhtyeitä ja monitaiteellisia soivia taideteoksia ja luonut oman soittotyylin, nykykarjalaisen haitari-trancen.

Tampereelta kolmikko suunnistaa New Orleansiin, jossa järjestetään Pohjois-Amerikan merkittävin vuosittainen maailmanmusiikin tapahtuma Folk Alliance International. Anne-Mari Kivimäki & Palomylly on valittu tapahtuman viralliseksi Showcase-esiintyjäksi.

Konserttiin on vapaa pääsy. Tervetuloa haltioitumaan!


LIELAHTI ENNEN -KERHO

9.1.2020
Lielahti ennen -kerho kokoontuu tammikuussa 2020 poikkeuksellisesti kuukauden toisena torstaina eli 9.1. klo 18–19.30 Rientolan Pirtissä (kevään muut kokoontumiset pidetään tavalliseen tapaan kuukauden ensimmäisenä torstaina). Kerhon vastuuhenkilönä toimii Matti Toivakainen. Tervetuloa muistelemaan, keskustelemaan ja kuuntelemaan monenlaisia tarinoita Lielahden alueen tapahtumista ja henkilöistä. Kerho on ilmainen ja ovet ovat avoinna kaikille Lielahden historiasta kiinnostuneille.


JOULUKUU

JOULURAUHAN TOIVOTUS

24.12.2019
Rientolan perinteinen joulurauhan toivotus kuullaan Tornipihalla 24.12.2019 klo 11. Mukana tapahtumassa ovat Harjun seurakunnan seurakuntapastori Tarvo Laakso ja Rientolan soittokunnan kvartetti.


RIENTOLAN JOULUTORI

14–15.12.2019
Tervetuloa nauttimaan joulun tunnelmasta, tekemään löytöjä pukinkonttiin tai ystävälle lahjaksi, kun Rientola järjestää ohjelmallisen joulutorin lauantaina ja sunnuntaina 14.–15.12.2019 klo 11–17. Pirtti ja Vieraspytingin sali täyttyvät taitavista käsityöläisistä tuotteineen; myynnissä on lahjaksi ja joulun valmisteluun sopivia koriste-esineitä, asusteita, mattoja, joulukoristeita, koruja, leivonnaisia, luonnonkosmetiikkaa, makeisia ym. ym. Tornipihalla asiakkaita palvelevat Klapikokki loimulohikärryineen sekä perinteikkään Kauppilan sukutilan väki, joka myy kotimaisia kuusia. Lapsille on luvassa jouluaskartelua ja Joulupukki on paikalla koko tapahtuman ajan. Harjun lapsikuoro esiintyy lauantaina molemmissa rakennuksissa klo 13–14 välillä ja sunnuntaina samoihin aikoihin on tarjolla aikuisten esittämää jouluista musiikkia. Pihapiirin myymälät Makutuote, Putiikki Matilda ja Sisustus Severiina ovat auki molempina päivinä.

P.S. Osallistumme omalla pöydällä myös Aamulehden joulumyyjäisiin Tampere-talossa 14.12.2019 klo 11–15.


JOULULAULUILTA: TARVO LAAKSO

10.12.2019
Harjun seurakunnan seurakuntapastori ja Länsi-Tampereen oma rokkipappi Tarvo Laakso laulaa ja laulattaa yleisöllä rakkaita joululauluja Rientolan Pirtissä ti 10.12.2019 klo 18. Kaappaa mukaan kaveri, äiskä tai ukki ja tulkaa porukalla nauttimaan joulumusiikin synnyttämistä aatoksista ja tunnelmista!


MARRASKUU

KULTTUURILUENTO: MARJA SELIN

21.11.2019
Rientolan soittokunnan jäsen ja entinen historian opettaja Marja Selin kertoo Rientolan Pirtillä to 21.11.2019 klo 13. mm. Tampereen kaupunginarkkitehtina toimineen Birger Federleyn (1874–1935) suunnittelemista lukuisista rakennuksista ja arkkitehtuurista. Esimerkiksi Rientolan omistuksessa oleva tiilinen karjarakennus 16-metrisine viljasiiloineen on Federleyn käsialaa. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!


LOKAKUU

KIRJAILIJAVIERAILU: AULIS AARNIO

24.10.2019
Emeritusprofessori ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja kotiseutumies Aulis Aarnio luennoi Rientolan Pirtillä to 24.10.2019 klo 13 Ilmoneista eli Kangasalla vaikuttaneen seitsenhenkisen kulttuuriperheen elämästä ja vaiheista, joista Aarnio on kirjoittanut mm. näytelmät Haaveiden talo, Viisi sisarusta ja Ilmonien arvoitus. Tunnetuin perheen jäsenistä oli taidemaalari Einar, joka oli Helene Schjerfbeckin oppilas ja josta povattiin opettajansa vertaista mestaria. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!


SYYSKUU

KIRJAILIJAVIERAILU: PANU RAJALA

24.9.2019
Kirjailija Panu Rajala kertoo kirjastaan Suomussalmen sulttaani — Ilmari Kiannon elämä (SKS 2018) Rientolan Pirtillä ti 24.9.2019 klo 13. Suomalaisen kirjallisuuden värikkäimpiin hahmoihin kuuluva Ilmari Kianto (1874-1970) eli vaiherikkaan elämän monine rakkausdraamoineen ja talousvaikeuksineen. Suomussalmen sulttaaniksi kutsuttu Iki-Kianto oli asettumaton anarkisti, hersyvä muistelija, ärisevä aikalaiskriitikko ja Kekkosen juttukaveri. Tule kuuntelemaan, mitä kaikkea Rajala on saanut selville Punainen viiva -klassikon kirjoittaneesta Kiannosta!


SADONKORJUUJUHLAT RIENTOLAN TORNIPIHALLA

14.9.2019
Tervetuloa juhlistamaan syksyn alkua ja nauttimaan monenlaisista maan antimista Rientolan Tornipihalle la 14.9.2019 klo 11–14! Tarjolla on monenlaisia maan antimia, paikallisia kulinaarisia herkkuja, unohtumattomia makuelämyksiä. Voit myös ostaa upeita käsitöitä ja vaatteita itsellesi tai lahjaksi. Juhlatunnelman kruunaa elävä musiikki.

ELOKUU

KÄVELYFUTISTURNAUS

27.8.2019
Tervetuloa mukaan neljän (4) joukkueen kävelyfutisturnaukseen, joka järjestetään Niemenrannan tekonurmikentällä ti 27.8.2019 klo 10–14. Kenttä sijaitsee Rientolan Setlementin vieressä, osoitteessa Federleynkatu 17. Joukkueen pelaajien minimimäärä on 5 + maalivahti, tuomarit valitaan jokaisesta joukkueesta. Kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan. Pelien jälkeen tarjoamme keittolounaan, leivät ja juomat sekä pullakahvit Rientolan Pirtillä. Turnauksen järjestää Mielekästä liikunnan iloa -hanke. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: p. 050 353 7243/JP tai j-p.heininen (at) rientola.fi.