ROHKEA KULTTUURITEKO

Paluu juurille. Siitä oli kyse, kun Rientolan Setlementti ry ryhtyi vuonna 2016 kunnostamaan Tampereen Niemenrannan kaupunginosassa sijaitsevaa historiallista kiinteistöaluetta toimintaansa varten. Kun setlementtiyhdistys perustettiin vuonna 1944 AB J W Enqvist Oy:n myötävaikutuksella, toiminta keskittyi kahteen rakennukseen, suosittuun monitoimitaloon Kerholaan ja Niemen kartanon Pirttiin, jossa toimivat ensimmäisten vuosikymmenten aikana mm. radioamatöörikerho, purjevenekerho ja kudontapiiri.

Pirtin paikallisia asukkaita vahvasti yhdistänyt rooli olikin syynä siihen, että juuri se kunnostettiin ja otettiin käyttöön ensimmäisenä pari vuotta sitten. Sama visio innoittaa yhdistyksen aktiiveja yhä, kun Rientolan Setlementti entisöi rakennukset ja kehittää kartanoalueesta yhteisöllisen tapahtumapaikan ja vireän harrastus- ja kansalaistoiminnan keskuksen.

MATILDAN TRAAGINEN ELÄMÄ

Niemen kartanomiljöön historia voidaan jäljittää 1400-luvulle asti. Keskiajalla Niemen talo oli kirkon omistuksessa ja toimi piispantalona, minkä jälkeen siitä tuli kruunun rustholli, jollaisena se palveli aina 1800-luvulle asti. Niemen tila syntyi vuonna 1840, kun Isoniemen tilan omistaja Erik Freander osti Vähäniemen tilan ja yhdisti ne.

Kun Erikin poika Karl Erik Freander meni naimisiin Matilda Katarina Mäkkylän kanssa vuonna 1851, pariskunta sai hallintaansa Niemen tilan. Karl Erik kuitenkin kuoli vain viiden avioliittovuoden jälkeen. Matilda avioitui pian uudelleen. Teiskolainen porvari ja rusthollari Johan Johansson Kovero (myöh. Juha Niemi) rakennutti vuonna 1861 hirsistä empiretyylisen päärakennuksen, joka sai nimekseen Pirtti. Pari vuotta myöhemmin pihapiiriin nousi komea vieraspytinki, joka toimi aluksi rusthollina.

Matilda jäi kuitenkin uudelleen leskeksi vuonna 1885. Hän oli synnyttänyt yhdeksän lasta, jotka kaikki kuolivat ennen kymmenettä ikävuottaan. Matilda myi Niemen tilan A. Ahlström Oy:lle sillä ehdolla, että hän sai jäädä asumaan Pirttiin. Vuonna 1916 tila siirtyi Ab J W Enqvist Oy:lle, joka palkkasi arkkitehti Birger Federleyn suunnittelemaan modernin karjarakennuksen. Vuonna 1918 valmistui Niemenrannan näyttävä maamerkki, jossa oli tilat 70 lehmälle ja 26 hevoselle ja jota koristavat 20-metriset rehutornit.

PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN

Rientolan Setlementin hankkima kokonaisuus, johon kuuluvat päärakennus eli Pirtti, vieraspytinki, karjarakennus ja vuonna 1877 tehty jääkellari, on kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä, ja alueen rakennuksilla on sekä arkkitehtonisia että rakennusperinteisiä arvoja. Ne olivat kuitenkin jääneet vuosikymmenten ajaksi ilman hoitoa ja huolenpitoa, minkä vuoksi varsinkin hirsirakennukset olivat päässeet todella huonoon kuntoon.

Rakennusten kunnostaminen on hidasta ja kallista, mutta alueeseen liittyvä suuri tunnearvo sekä vahva usko Rientolan visioon yhteisöllisestä harrastus- ja kansalaistoiminnan keskuksesta elähdyttää kunnostustöitä johtavaa Matti Toivakaista. Setlementtiyhdistyksen toimintaa tukevan Rientolan Kerhola Oy:n hallituksen puheenjohtaja muistuttaa, että kartanoalue on Museoviraston suojelema, ja siksi kaikki tehdään perinteitä ja vanhoja työtapoja kunnioittaen. – Olemme erittäin kiitollisia kaikille, jotka ovat jo nyt osallistuneet mittavaan työhön. Lisää taloudellista tukea sekä osaavia ja innokkaita tekijöitä tarvitaan kuitenkin vielä pitkään.

Rientolan kunnostustöitä johtava Matti Toivakainen sai Suomen Setlementtiliiton tunnustuspalkinnon toimittuaan yli 60 vuotta setlementtityössä vapaaehtoisena.

MESENAATTI-KAMPANJA KÄYNNISTYY

Tällä hetkellä entisöintityöt ovat keskittyneet Birger Federleyn suunnittelemaan karjarakennukseen (valmistunut vuonna 1918) sekä kaksikerroksiseen hirsiseen vieraspytinkiin, jonka kunnostaminen on aloitettu kesällä 2018. Rakennuksen alla oleva maapohja on puhdistettu ja tilaan on rakennettu uusi lattiarunko.

Korjauksiin saatu tuki ei kuitenkaan riitä. Siksi Rientolan Setlementti käynnistää piakkoin Mesenaatti-kampanjan, jonka avulla yhdistys kerää rahaa kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaiden rakennusten entisöimiseen. Kerromme tällä sivustolla ja Rientolan Setlementin sosiaalisen median kanavilla kampanjan käynnistymisestä, tavoitteista ja edistymisestä. Tule mukaan pelastustalkoisiin!