MONESSA MUKANA

Esittelemme blogissamme Rientolan Setlementin henkilökuntaa, ohjaajia, vapaaehtoistyöntekijöitä ja yhteistyökumppaneitamme. Tällä kertaa vuorossa on Marita Pirhonen, pitkän linjan rientolalainen, savipajan perustaja ja vastuuohjaaja.

Marita on varmasti tuttu kasvo monille Rientolassa, sillä hän on ollut mukana toiminnassa lähes koko ikänsä. Hän aloitti nuorisotyöntekijänä Rientolassa vuonna 1965, jolloin Lielahdessa sijainnut J. W. Enqvist Oy:n tehdas rahoitti toimintaa.

Työssään Marita ohjasi mm. lasten ja aikuisten liikuntaryhmiä sekä kansantanssiryhmiä. Hän toimi myös Setlementtinuorten Hämeen piirin ohjaajien kouluttajana yhteistyössä Ahjolan Setlementin ja Saukkolan Setlementin nuoriso-ohjaajien kanssa. Marita oli myös käynnistämässä Rientolan iltapäiväkerhotoimintaa vanhassa Rientolassa.

SAVI VEI SYDÄMEN

Savityöskentelyyn Marita kertoo hurahtaneensa vuonna 2004 iltapäiväkerhossa, kun ohjaajakollega Tarja Lahtinen piti iltaisin savikerhoa lapsille ja aikuisille. Marita innostui savityöskentelystä niin, että siitä tuli lähes päivittäinen osa iltapäiväkerhotoimintaa.

Kun Ahjolan myi Rientolan kiinteistön ja iltapäiväkerhot muuttivat kouluille, ei omaa tilaa savitöiden tekemiseen enää ollut. Marita vei työskentelytarvikkeita mukanaan eri kouluilla toimiville iltapäiväkerhoille ja polttaneensa lasten työt omassa uunissaan.

Vaikka työ oli merkityksellistä ja palkitsevaa, oli uutinen Rientolan oman savipajan käynnistymisestä kuitenkin helpotus. Pieni tila valmistui Rientolan navettakiinteistöön puolitoista vuotta sitten, ja viime kesänä savipajan tiloja laajennettiin.

Savityöhön Marita on kouluttautunut Kankaanpään opistolla, ja paljolti hän on myös itseoppinut pitkäaikaisen harrastuksen kautta. Saven kanssa työskentelyyn on monenlaisia erilaisia tekniikoita, osa melko haastaviakin, ja lasittaminen on aivan oma erikoisalueensa. Oppiminen ei siis lopu, mutta Maritan mukaan juuri siksi onnistumiset tuottavat hirveästi tyydytystä.

– Eläkkeelle jäädessäni huomasin, että sydämeni on tässä, hän sanoo.

VAPAAEHTOISTYÖ INNOSTAA

Tällä hetkellä Maritan vastuulla on avoin savipaja sekä teemakurssit. Lisäksi hän ohjaa alkeiskurssia yhdessä toisen ohjaajan, artesaani Kristiina Hietasaaren kanssa. Marita toimii Rientolassa täysin vapaaehtoisena, rakkaudesta työhön.

Erityisesti lapsiryhmissä Marita nauttii lasten ennakkoluulottomuudesta ja luovuudesta. Savipajan toiminnassa tärkeää on se, että lapset saavat luoda savesta mitä vain ja kaikki luomukset ovat arvokkaita. Aikuisten ryhmissä ohjaaja auttaa opetuksella ja ohjeistuksella osallistujia saavuttamaan tavoitteensa. Yhteistä savitöissä on ilo, ja erityisesti koronapoikkeusaikana käsillä tekeminen on monille erityisen tärkeää.

HYVINVOINTIA TASAPUOLISESTI

Tulevaisuudessa Marita toivoo savipajan toiminnan kehittyvän vielä laajemmaksi, mutta pysyvän matalan kynnyksen toimintana.

– Toivoisin, että mahdollisimman moni ihminen pääsisi kokeilemaan savitöitä. Savi on materiaalina hyvin terapeuttinen ja ihana, hän sanoo ja lainaa aforistista ajatelmaa kaikille meille, jotka emme usko olevamme eteviä kädentaidoissa: ”Älä sano, en osaa. / Sano ehkä tai kyllä. / Älä sano, en opi. / Sano tahdon ja pystyn.”

Hän toivoo myös, että savipajalla kehitettäisiin enemmän toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi vähävaraisille perheille, joilla ei ole varaa maksaa kurssien osallistumismaksuja. Näin se tukisi aiempaa paremmin setlementtiaatteen arvoja ja toimintatapoja.

Teksti: Heini-Sofia Alavuo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *