ENERGINEN IKILIIKKUJA

Esittelemme blogissamme Rientolan Setlementin henkilökuntaa, ohjaajia, vapaaehtoistyöntekijöitä ja yhteistyökumppaneitamme. Tällä kertaa vuorossa on Rientolan lasten ja nuorten liikunta- ja temppukurssien ohjaaja Jussi-Pekka Heininen eli JP – ”Jopa äiti sanoo minua JP:ksi.”. Lisäksi hän toimii työttömille ja osa-aikaisesti työssä käyville suunnatun Mielekästä liikunnan iloa -hankkeen täysipäiväisenä työntekijänä.

Rientolassa JP aloitti 18 vuotta sitten. Kattaus oli lähes sama kuin nykyään eli hän veti lasten ja nuorten salibandy- ja sulkapallokerhoja sekä ohjasi taaperoita monipuoliseen liikuntaan leikin varjolla.

TUTTU KAVERI

– Ihmisten perustarpeet ovat aivan samat osallistujien iästä riippumatta. Puhuttiinpa sitten lapsista tai aikuisista, jokainen haluaa tulla huomioiduksi ja hyväksytyksi sekä sitä, että on hyvä olla. Minun tehtäväni on huolehtia, että ryhmissä syntyy hyvä ja turvallinen ilmapiiri.

Varalan urheiluopistosta vuonna 2000 liikunnanohjaajaksi valmistunut JP puhuu vuosien tuomalla kokemuksella. Hän huomauttaa, että koulussa opiskeltiin paljon pedagogiaa, mutta suurin oppi on tullut käytännön kautta. Pitkä rupeama Lielahden maisemissa on tehnyt hänestä tutun naaman.

– Jos menen käymään vaikkapa Prismassa, ainakin pari tuntia kuluu lasten, nuorten ja vanhempien kanssa hölöttäessä, hän nauraa.

LIIKUNNAN AMMATTILAINEN

Barcelonassa syntynyt JP vietti osan lapsuudestaan ulkomailla isän työpaikan vuoksi, mutta perhe muutti takaisin Suomeen JP:n ollessa kuusivuotias. Urheilua, kuten jalkapalloa ja jääkiekkoa, hän on harrastanut lapsesta asti, ja lukiovuodet taittuivat Sammon liikuntalukiossa ja vaihto-oppilaana New Yorkin osavaltiossa.

– Olin koulussa perushyvä kasin oppilas, mutta liikunta oli ainoa, joka kiinnosti minua. Jos minusta ei tulisi ammattiurheilijaa, valmistuisin joksikin muuksi liikunta-alan ammattilaiseksi. Tiesin sen varmasti.

JP on työskennellyt valmistumisensa jälkeen Luisteluliitolla, koulussa liikunnanopettajan sijaisena sekä Jääkiekkoliitolla. Varalan-opinnoissaan hän erikoistui lasten liikuntaan, mikä avasi oven Rientolaan.

– Hyvällä ohjaajalla pitää tietenkin olla ammattitaitoa, mutta loppupeleissä ratkaisevinta on se, miten kohtaa ihmiset. Tunneilla pyrin huomioimaan jokaisen lapsen, otan katsekontaktin ja juttelen, edes pienen hetken, kasvotusten. Jos ryhmään tulee mukaan uusi lapsi, yritän tehdä asioita niin, että hän tuntee olonsa turvalliseksi ja haluaa tulla uudestaan.

MATALA KYNNYS

Rientolan setlementin kerhot ja kurssit edustavat matalan kynnyksen toimintaa eli niihin pääsee mukaan pienelläkin rahalla. Lapsille suunnatuissa ryhmissä korostetaan leikkiä, ja liikunnalliset taidot ilmenevät ja kehittyvät ikään kuin salaa, kuten JP asian ilmaisee.

– Lapset tykkäävät leikkiä ja liikkua, se on heille luontaista. Urani alussa mietin, että pitää koko ajan keksiä uusia ja hienoja juttuja, mutta olin väärässä. Lapset pitävät siitä, että he saavat toistaa jotakin oppimaansa. Tuttuus luo myös turvallisuuden tunnetta.

Alkuhipan jälkeen JP valitsee jonkin teeman, esimerkiksi tasapainon tai pallon heittämisen, ja kyseistä taitoa treenataan leikinomaisilla harjoitteilla.

– Lapset eivät edes huomaa, että kyse on harjoittelusta, vaan he kokevat sen leikkinä. 45 minuuttia kuluu aina nopeasti, ja usein osalta pääsee itku siksi, etteivät he tahtoisi lähteä vielä kotiin. Ei tietenkään ole kivaa, kun lapsi itkee, mutta samalla se on merkki siitä, että tunnilla on viihdytty.

MIELEKÄSTÄ LIIKUNTAA

Maaliskuussa 2018 käynnistyi Rientolan Setlementin ja Mielen ry:n yhteinen Mielekästä liikunnan iloa -hanke, joka tarjoaa liikuntamahdollisuuksia työttömille, osa-aikaisesti työssä käyville sekä kuntoutusta tarvitseville. Stean rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa, jonka mottona on yhdessä tekeminen, yhdistyvät terveysliikunta ja luonnossa liikkuminen.

Käytännössä hanke tarkoittaa sitä, että asiakkaat voivat osallistua ilmaiseksi erilaisiin kerran viikossa kokoontuviin liikuntaryhmiin. Lajeja on paljon: on sählyä, keilausta, frisbeegolfia, jousiammuntaa, vesijumppaa, tanssia, joogaa, pöytätennistä, soutuspinningiä, kuntonyrkkeilyä jne.

– Tuntien kesto vaihtelee. Eilen kokoontui keilausryhmä, se kesti puolitoista tuntia. Fyysisemmät lajit kestävät vähemmän aikaa, esimerkiksi tanssi- tai venyttelyryhmä harjoittelee kerrallaan 45 minuuttia, kertoo JP, joka vastaa ryhmien konkreettisesta toiminnasta ja ohjaa 8 liikuntaryhmää viikossa.

– Ryhmiin osallistujat ovat kohdanneet elämässään monenlaisia ongelmia. Emme välttämättä pysty poistamaan niitä, mutta ainakin lieventämään jollakin tavalla. Me voimme hankkeen avulla tarjota asiakkaillemme maksutta asioita, jotka tuovat elämään sisältöä. Lisäksi säännöllinen harrastaminen tuo päiviin struktuuria.

KANNUSTAVA ILMAPIIRI

JP korostaa, ettei kenenkään osallistujan tarvitse osata lajia entuudestaan.

– Tekninen taituruus ei ole tärkeää. Jos joku haluaa oppia esimerkiksi sulkapallossa jonkin lyöntitekniikan, minä tietenkin opetan sen, koska liikunnanohjaajana pystyn opettamaan monia lajeja. Mutta se ei ole päätyöni, vaan tärkein tehtäväni on osata olla ihminen toiselle ihmiselle ja luoda ryhmiin hyvä ja kannustava ilmapiiri. Siinä mielessä se muistuttaa paljon lapsille pitämiäni liikuntatunteja.

– Joku kysyi ennen ryhmään tulemistaan: ”Tarvitseeko siellä puhua mitään?” Vastasin, ettei tarvitse. Jos haluaa sanoa jotain, me kuuntelemme, mutta jos ihminen tahtoo olla hiljaa, sekin sopii. Hän sitten tuli paikan päälle ja rupesi myös jossain vaiheessa puhumaan.

Mielekästä liikunnan iloa -hankkeen myötä JP sanoo muuttuneensa ja oppineensa joka päivä jotain uutta.

– Olen nykyään empaattisempi kuin ennen vanhaan. Ennen vain hölötin kovasti omista jutuistani, mutta hankkeessa työskenteleminen on opettanut läsnäoloa ja kuuntelemista. On kiva kuulla muiden tarinoita. Kun tutustuu ihmisiin, joilla asiat eivät ole menneet elämässä ihan nappiin, sitä oppii arvostamaan niitä asioita joita itsellä on, kuten terveyttä.



NUOTION ÄÄRELLÄ

Rientolan setlementin ja Mielen ry:n yhteishankkeen myötä JP on myös vetänyt luontoretkiä. Viimeksi matka suuntautui naapurikuntaan, Ylöjärvelle.

– Vuokrasimme minibussin, pakkasimme sen täyteen ja lähdimme retkeilemään Pikku-Ahvenistolle, joka on Ylöjärven kaupungin omistama vapaa-aika-alue samannimisen järven äärellä. Kun pääsimme perille, teimme aamupalan ja nautimme kunnon nokipannukahvit, jonka jälkeen kävelimme järven ympäri ja juttelimme. Sitten otettiin esiin mölkky-pelivälineet. Lopuksi panimme makkarat tulille. Sääkin suosi, ja kotiin palattiin siinä kahden aikaan. Asiakkaat tykkäsivät retkestä tosi paljon – ja niin minäkin! JP sanoo nauraen.

– Olen aina ollut kaupunkilainen, en mikään luontoihminen. Mutta nykyisen työni kautta olen oppinut nauttimaan kaikenlaisista luontokeikoista ja retkistä. Mikään ei ole makeampaa kuin istuskella nuotion äärellä, nauttia kahvit ja heittää juttua. En olisi ikinä uskonut, että minusta tulisi tällainen. Mutta ehkä se liittyy ikään; että osaa arvostaa erilaisia juttuja kuin nuoruudessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.